Katinka

Liukkaan Katinka

on ensimmäinen oma ponini. Ihastuin Katinkassa sen kippuraisiin korviin (korvan kärjet kääntyy hieman sisäänpäin) ja leveään läsiin joka russeilla on kohtalaisen harvinainen.
Katinka on ollut minulla vuodesta 2004 lähtien ja yhdessä on koettu paljon niin hyviä kuin huonojakin asioita.

Luonteeltaan Katinka on herkkä ja itsepäinen. Se ei luota ihmisiin elleivät ne osoittaudu luottamuksen arvoisiksi. Perusasiat onnistuu lähes keneltä tahansa, mutta esimerkiksi outoihin paikkoihin tai yksin maastoon Katinka ei lähde kuin luotettavan ihmisen kanssa. Myös kengitys on välillä hankalaa ellei itse ole seisomassa vieressä. Ahtaat, kapeat ja pimeät paikat ei ponia viehätä, mikä hankaloittaa välillä mm. koppiin lastausta. Tyhjään koppiin tamman saa helpommin kuin jo 'varattuun'. Edes oman varsan perässä Katinka ei vapaa ehtoisesti koppiin kävellyt.

Laumassa Katinka tulee toimeen kaikkien kanssa. Se on luonteeltaan alistuvainen ja omaa vikkelät kintut joilla päästä 'karkuun' isottelijoita. Se ottaa mielellään johtajan paikan jos joku sen sille antaa, mutta ei rupea tappelemaan asiasta. Ruokaa Katinka on oppinut 'kerjäämään' vahvemmiltaan hivuttautumalla kohti ruokakippoa tai heinäkasaa aina vähän kerrallaan ja hups, ennen pitkää se onkin syömässä toisen eväitä ilman että toinen on mitään edes huomannut.

Ratsastaessa Katinka on turhankin fiksu, se tietää tasan tarkkaan kuinka paljon minkäkin ratsastajan kanssa on tehtävä ja tekee mahdollisimman vähän. Kun ratsastaja osaa vaatia, liikkuu Katinkakin reippaasti ja omalla moottorilla. Osaa perusasioiden lisäksi väistöt, avot, sulut, vastalaukat ja vähän lisäyksiä. Liikettä ei lisäyksiin suuremmin ole, mutta kokoamiskyky on uskomaton. Katinka on myös erittäin herkkä ratsastaa ja toimii pelkällä istunnallakin. Hyppykykyäkin löytyy (ratsastajan kanssa hypännyt 110cm), mutta pelkää vähän vieraita ja erilaisia esteitä. Estekisoissa käyty tallin ulkopuolella muutaman kerran, jopa voittaen. Ponihan on laatua 'kääntyy penninpäällä', joka mahdollistaa erittäin lyhyet tiet. Kouluratsastuksessa on kisattu he B:tä, tämän pidemmälle ei ponin liike riitä.

Katinkalla voi myös ajaa, mutta kärryjen puutten takia tätä on päästy harrastamaan turhan harvoin. Kärryjen kanssa Katinka ei millään malttaisi seistä vaan eteenpäin on päästävä. Koska pääsemme kärryttelemään harvoin, ei homma ole niin tuttua ja siksi Katinka saattaa 'pelästyä' kärryjen edessä herkemmin maastossa ja reaktiohan on silloin kääntyä ympäri ja paeta.

Katinkalla on kaksi jälkeläistä. Ensimmäinen on Katinkan kasvattajan teettämä Liukkaan Kasper ja toinen omakasvattini Rain's Symbol (Palikka). Valitettavasti oma kasvattini menehtyi ruunauksessa 3 vuoden ikäisenä. Palikka oli luonteeltaan rohkea ja seurallinen. Hyvinkin itsetietoinen herra ja mielestään minkä tahansa lauman ehdoton johtaja. Käsiteltäessä herkkä ja kohtalaisen nöyrä. Palikka oli myös perinyt emänsä hyvän hyppykyvyn, mutta ei emänsä tavoin pelännyt erilaisia esteitä (selästä käsin ei kyllä keretty hyppäämään, ratsukoulutus kun oli vasta alussa).
Haaveissa olisi teettää Katinkalla ainakin yksi varsa vielä, joko puhdas russivarsa tai sitten ratsuponivarsa (isänä joko arabialainen tai ratsuponi/welshpartbred). Astutusajankohta aikaisintaan ensi kesänä (2012).

Talvella 2009-2010 Katinka sairastui phemphigukseen eli ihon autoimmuunisairauteen. Onneksi oireet olivat kohtalaisen lievät (vaikka kuume olikin korkea ja kesti pitkään) ja poni on toipunut täydellisesti sekä elää ilman lääkitystä. Lääkityksen (kortisooni) takia Katinka sai viime kesän alussa lieviä kaviokuumeoireita. Akuutti vaihe kesti vain päivän ja oireet loppuivat kun poni siirreettin laitumelta tarhaan kuivalle heinälle. Loppu kesästä Katinka laidunsi pieniä pätkiä ilman oireita. Tauti ei ole suoraan periytyvä, mutta alttius mahdollisesti periytyy. Tämä on hieman jarrutellut mahdollisia astutushaaveitani ja haluan seurata ponin elämää ainakin yhden kesän vielä.



Faktaa ponista

s. 1995
säkä: 122cm
väri: vaaleanpunaruunikko (Katinkalla on myös kirjavuuden geeni splashed white, joka aiheuttaa eriperintäisenä pieniä merkkejä, kuten Katinkan ison läsin, toisen takajalan sukan ja mahan valkoisen läikän). Jälkeläisten (ja vanhempien) perusteella lisäksi tiedän Katinkan olevan eriperintäinen ruunikon suhteen eli sillä on mahdollisuus saada myös rautiaspohjaisia varsoja.
Isä: Isbjörn (voikko) Emä: Kasja (ruunikko)
klipattu poni talvikävelyllä

kuvaa 110cm hypystä ei valitettavasti ole, mutta tässä 90cm okseri ja puhdas ylitys

Palikka 2-vuotis syksyllä