maanantai 29. elokuuta 2011

Estekisat

Kultaa ja kunniaa.. tai jotain sinne päin..

Lauantain estekisat meni kivasti. Katinka voitti Tuulin kanssa 50-60cm, me oltiin Mustan kanssa toisia 70cm ja kolmansia 80cm. Radat meni tosi hyvin, viimeisen radan toisessa vaiheessa tuli hylky vikalle esteelle. Musta ei suostunut hyppäämään sarjan b-osaa, koska liputtaja seisoi siinä lähellä ja oli jostain syystä hyvin hyvin pelottavan näköinen. Vaikka sama liputtaja oli ollut samassa kohtaa edellisen radan aikana. Kaikissa luokissa oli sama rata..

Musta hyppäsi tosi hyvin, käytti itseään ja kääntyikin ihan ok (pahemmin puskematta). 80cm muurille meinasi tulla kielto, askeleet ei olleet hirmu hyvät ja tuli suht lähelle, hyppäsi paikoiltaan puhtaasti. Taisi olla vielä radan korkein este, korkeus joku 85-90cm. Ei kyttäillyt esteitä ja oli tosi virtaa täynnä. Vähän tuntui väsyneeltä tokalle radalle lähdettäessä (tai verkassa), mutta vauhtia oli silti enemmän kuin ekalla radalla ja käännökset uusinnassa onnistui paremmin. Ilman kieltoa oltaisiin todennäköisesti oltu toisia. Hevonen oli kuitenkin niin hyvä, ettei harmita.

Liitän ratapiirroksen myöhemmin..

Tiistain estetunnilla pitäis mennä Vepsillä, lupasin Mustan lapsille kun se on helpompi ja Katinkalla ois muuten kaksi ratsastajaa (loppu syksyksi meijän esteryhmät yhdistettiin eli Titta, Tuuli, Henna ja minä ollaan kaikki samassa. Tuuli ja Henna on molemmat menny Katinkalla niin jomman kumman pitää vaihtaa ja tarkotus lienee meidän muidenkin vaihdella nyt enemmän..) Saas nähä mitä siitäkin seuraa..

tää on nyt tälläi äkkiä sutastu, kun oikea ratapiirros on wordissa, niin sitä ei saa järkevästi tänne liitettyä. Perusrata 1-8, toinen vaihe 9-13. Kai tuosta nyt jotain tolkkua saa.
8 on kapea ja 3. muuri (isoimmassa luokassa) ja 6. portti (toisessa ja kolmannessa luokassa).

perjantai 26. elokuuta 2011

kouluvääntöä..

.. pitkästä aikaa..

Tää viikko onkin väännetty koulua, koska lauantaina on tallin estekisat, hepat saa siis levätä hyppäämisestä (viime viikonloppuna olikin estekurssi la-su, johon en tosin mahtunut mukaan). Maastoilin la ja su Päivin ja Vepsin seurana. Saaliina molempina päivinä yksi hirvikärpänen (=mun maastot loppu tähän ennen ku yöpakkaset hävittää noi ällötykset).

Tiistaina oli siis 1,5h koulutreenit. Apuna meillä oli kaksi puomia pituushalkaisijalla ja aloitettiin ihan volteilla puomien ympärille (käynnissä, sitten ravissa). Musta oli aluksi aika jäykähkö eikä pehmeimmillään edestäkään. Vertyi kyllä hyvin loppua kohti. Laukassa tehtiin voltti puomien väliin (laukan nosto ekalla puomilla, voltti ja laukalla toisen yli). Musta nostaa jo tosi kivasti myötälaukat myös suoralla kentän keskellä, jos en vaan itse mokaa. Tarkoitus siis nostaa vuorotellen vasen ja oikea laukka. Hennan (Katinkalla) ja Millan (Aksulla) tehtävänä oli tunnistaa kumpi laukka nousee ja tehdä voltti sen mukaan (tai ainakin voltilla havaita jos laukka on väärä).
Lopuksi vielä laukattiin pitkät sivut reippaasti eteen askelta pidentäen ja päätyihin pääty-ympyrät koottua laukkaa. Tämä molempiin suuntiin. Oikea laukka on yhä Mustalle helpompi koota, mutta vasen alkaa myös sujua tosi hyvin. Pysyi lisäksi rentona ja pyöreenä, jes!

Keskiviikkona käytiin pieni maastopyrähdys (hirvikärpänen Mustan harjassa), kun Anne kokeili Foriolaa maastossa (toimii edessä loistavasti, perässä ei niinkään..) ja Riina lähti Vepsillä mukaan. Mä olin siis vetoapuna, kun ei tiedetty mitä Foriola sanoo.

Torstaina 1,5h koulua, puomien avulla taas. Aluksi voltit kulmiin ja sivut vasta-asetuksella (Tuuli Katinkalla ja Titta Roventalla). Musta oli tosi huono, en muista koska se ois viimeks ollu noin jähmeä ja pohkeen päällä ja haluton taipumaan yms. Ja jännittynyt..
Puomeilla siirtymisiä. Ensin seis puomien välissä (käynnistä), sen jälkeen ravista käyntiin ja sitten ravista käyntiin ja laukannosto. Lopuksi vielä laukalla ekan puomin yli, ympyrä keskelle ja laukasta käyntiin ympyrän jälkeen, toinen puomi käynnissä. Vaikeutettuna käyntiin siirtymisen jälkeen uusi laukannosto ennen toista puomia. Mustakin toimi (jotenkuten) ja teki tosi hienot siirtymät laukasta käyntiin. Lopputunnilla (1h) mukana myös Mila Beetulla ja Siiri Aksulla.

Perjantaina ratsastelin vaan lähinnä eteen-alas. Mustakin oli jo parempi (rennompi ja pehmeämpi) ja reippaamman oloinen. Kävin myös Katinkan selässä (ilman satulaa) ja laitoin laukkamaan kunnolla (Siiri meni ilman satulaa). Se on joissain asioissa niin paljon helpompi kuin Musta (pyöreys tulee heti kun ottaa ohjat käteen ja laittaa kunnolla liikkeelle). Hain ravissa rennoksi ja laukassa kunnolla eteen (ympyrällä molemmat suunnat) ja tein muutamat väistöt.
Illalla rakennettiin vielä huominen kisarata, tuli ihan mielenkiintoinen (Anne joutui vähän muokkaamaan suunnitelmaansa). Toivottavasti muistan aamulla ottaa kaiken tarvittavan mukaan..

lauantai 20. elokuuta 2011

estevalkkuja

Tiistai

Tiistaina hypättiin rataharjoitusta kaikkien 'outouksien' kanssa. Tai ei ne enää nykyään mitään outouksia ole. Hyppykorkeus lopulta jotain 70-80cm eli sitä mitä viikon päästä kisoissa hypätään. Meinas tolpatkin loppua kesken kun innostuin rakentelemaan. Ainoat vaatimukset oli pysty-pysty linja (ilman outouksia, tarvittiin seuraavalla tunnilla). Sarja (johon valitsin 2-askeleen pysty-okseri -sarjan, mulle hankala), kaarre ja trippeli tai viuhka. Pystyjen alle sitten muuri ja portti.
Päästin siis luovuuteni valloilleen ja sainkin aikaan ihan mielenkiintoisen rakennelman. Annen tehtäväksi jäi sitten päättää järjestys.
Tunnilla oli mun ja Hennan lisäksi Milla Aksulla ja Birgitta Kitimalla. Hepat hyppäs vähän matalampaa kuin ponit (koska ratsastajat kokemattomampia). Kaikilla meni kivasti eikä isompia ongelmia kellään. Katinka katsoi ekalla kerralla laatikoita okserin alla (yleensä olleet pystyn alla), mutta hyppäsi hyvin epäröinnistä huolimatta, koska Henna ratsasti! Alkuverkkana jokainen omalla ympyrällään takapään väistätystä ulos ensin käynnissä ja sitten ravissa. Sen jälkeen laukannosto väistätyksen jälkeen.
Musta on nykyään ihan innoissaan esteillä, johtuisiko kun oikeesti hypätään eikä vaan loikita pikku ristikoiden yli? Vai siitä, että olen vihdoin oppinut rentouttamaan käteni hypyissä? Ainoa ongelma nyt on, että puskee vähän pohkeiden päälle käännöksissä. Kääntyy siis ihan jees, mutta yrittää oikoa esteille eikä tule rehellisesti sisäpohkeen ympärille. Ongelma on paljon isompi kuin ennen 'sairaslomaani'. Eli kouluratsastusta..

kuva harjoituksesta tiistai



Torstai

Torstaina olikin vähän simppelimpi harjoitus. Esteet valmiina alkeisesteryhmäläisiltä. Mukana Milla Aksulla, Päivi Konstalla (pitkästä aikaa) ja Emma Foriolalla. Foriolalla olikin kivan näköiset hypyt, tosin ei oikein hypännyt kunnolla vielä matalilla..
Alkuverkkana puomeja ravissa ympyrällä (vasemmassa reunassa olevan pystyn kohdalla, kuva.) ja puomi-este-puomi -hyppyä laukassa. Molempiin suuntiin. Milla ja Emma otti hypyn suoralla, minä ja Päivi ympyrällä.
Puomiympyröissä on se huono puoli, että Mustalla joutuu menemään ihan sisäreunaan ja pelkään että polvi törmää tolppaan. Ei onneksi tällä kertaa osunut. Ympyrällä Musta pysyi vielä hyvin pohkeiden välissä, oikominen alkaa kun päästään hyppäämään.

Tehtiin rataharjoitusta, simppelimpää kuin tiistaina. Sarja oli sama pysty-okseri kahdella askeleella. Loppu korkeus n.80cm (paitsi kapea about 60cm). Musta väsyi aika nopeasti, tiistai varmaan painoi vielä jaloissa. Viimeisellä kerralla tuli ongelmia sarjalla (okserilla), joten jouduttiin ottamaan aika monta kertaa uusiksi (ensin ristikkona, sitten pystynä ja lopulta okserina) ja alkoi tulla 3 lyhyellä askeleella. Viimeinen kerta oli kuitenkin hyvä, koska ei epäröinyt ja 3 askelta oli kuitenkin tasainen ja eteen kulkien.
Pe-Su onkin nyt kevyempiä päiviä (puolen tunnin alkeistalutuksia ja maastoilua). Tiistain estevalkku onkin koulupainotteista (puomeilla), jotta hepat jaksaa lauantain kisoissa hypätä. Tänä viikonloppuna on vielä tehoestekurssi (johon en valitettavasti mahtunut).
kuva torstain harjoituksesta

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Superponi

Katinka kilpailuissa

Katinka oli ihan superponi tänään Hämeenkoskella. Henna hyppäsi luokat 50-60cm ja 70cm, molemmat 10cm korotetulla uusinnalla. Ensimmäisessä luokassa tupla-nolla ja toinen sija. Toisessa luokassa uusinnasta 8 virhepistettä ja 8. sija (16 lähtöä). Toisessa luokassa oli vesimatto ja 2 porttia laineen lisäksi, mikä löytyi jo ensimmäisestä luokasta.
Poni ei edes pahemmin kyttinyt esteitä, mitä normaalisti tekee. Ei edes portteja, mikä kotikentälläkin aiheuttaa kammotuksen oireita ponille.
Siis ihan super suoritus sekä ratsastajalta että ponilta! Kyseessä vielä Hennan ensimmäiset ulkopuoliset kisat, eikä Katinkakaan niitä montaa ole tehnyt (1 koulukisat ja 4 estekisat..)!

lauantai 13. elokuuta 2011

Dino

Maanantaina ja keskiviikkona

Agility harjoitukset maanantaina meni tosi hyvin. Evekin pääsi tällä kertaa mukaan. Dino oli aluksi hieman hämmentynyt, kun oli paljon muitakin ihmisiä ja sitten piti Even kanssa treenata. Kontakti meni kivasti ja koira oli jo ihan rentona. Samoin pöytä pienen epäröinnin jälkeen. Pöydällä odottaa tosi nätisti, jotta saa luvan tulla alas.
Mutkaputkikin on jo tosi helppo Dinon mielestä. Lisäksi harjoiteltiin rengasta, johon Eve joutui opettelemaan uuden käskysanan :)
Kahden hypyn sarjaa tehtiin myös, jossa ohjaajat harjoittelivat takaa kiertoa (vai miksi sitä nyt kutsuttiinkaan). Todettiin Even kanssa harjoitusten jälkeen, että hypyille Dino tarvii kyllä pallon. Makupala ei hyppyihin oikein motivoi tarpeeksi. Saattoi myös olla ihmeissään kun ei ollutkaan rimoja vaan vain maassa oleva 'koroke'. Dinohan on tottunut jo ihan kunnon hyppyihin.

Keskiviikon toko-treeneissä oli molemmilta vähän motivaatio hukassa ja harjoittelinkin lähinnä katsekontaktin oikeaa suuntautumista (mun naama tai ees rinnus EI käsi!). Muutamat seuraamispätkät meni ihan kivasti.

keskiviikko 10. elokuuta 2011

hyppelyä

Tiistai

Estevalkussa olikin tänään vähän enemmän porukkaa.. Mun ja Hennan (Musta ja Katinka) lisäksi oli yks tyttö Konstalla (unohdin nimen) ja aikuinen nainen ja tytär Kitimalla ja Aksulla (siis mulla on ihan onneton nimimuisti, kaikkien nimet kuulin kyllä useammankin kerran). Konstan ratsastaja on joskus käynyt hyppäämässä naapurin shettiksellä Annen tunnilla ja nainen viime kesänä useammallakin kurssilla.

Oli aika perusharjoituksia, linjaa, sarjaa, vähän kääntämistä ja muutama 'erikoiseste' (portti, törpöt ja laatikot okserin alla). Katinkan mielestä portti ja okserin laatikot oli jotain elämää kamalampaa ja kehtas kieltäytyä kerran molemmille. Sitten Henna otti itseään niskasta kiinni ja laittoi ponin hommiin. Hypättiin kaikkea yksittäisenä ja lopussa ratana. Alkuverkkana puomia ravissa ja laukassa (vasemmassa kierroksessa täyskaarron jälkeen ja oikeassa kierroksessa isona kaarena).
Musta meni super hyvin. Oli edellispäivän koulutunnilla ollut kuulemma hieman laiska ja haluton liikkumaan, estetunnilla sitä ei kyllä huomannut. Puomillekin tultiin jopa liian kovaa.. Teki myös hyvät laukanvaihdot vasemmasta oikeaan puomilla (oikeasta kierroksesta ei tarvinnutkaan vaihtaa laukkaa). Hypyt oli myös tosi hyviä ja sarjakin onnistui mainiosti.
Loppukorkeus esteillä oli 70-80 cm ja korkeus tuntui hyvältä. Katinkakin meni ihan kevyesti. Henna menee sunnuntaina kisoissa 50-60 ja 70cm (molemmat AM5).
Mustan hyppyihin varmasti vaikuttaa se, että olen oppinut rentouttamaan käden hypätessä ilman että ohjat roikkuu. Enää harvoin jään kädellä jännittämään. jes!

kuva harjoituksesta

perjantai 5. elokuuta 2011

keskiviikon valkku

ja toko..

Keskiviikkona tehtiin ihan peruslinjoja. Pysty-okseri oli pitkä väli (ei laskettu askelia) ja pysty-pysty oli 18m. Yleensä Mustalla menee siihen 4-6 laukkaa, riippuen vauhdista (4 on jo kunnon 'kaahotusta' isoilla hypyillä), nyt mentiin tasaisesti 5 askeleella koko ajan. Lisäksi koko rata leikkaalla oli yksi este.

Alkuverkkana puomeja ympyrällä ravissa ja laukassa molempiin suuntiin. Sen jälkeen samaisella ympyrällä puomi-kavaletti-puomi innaria laukassa. Musta meni tosi kivasti, pysyi hyvin sisäpohkeen ympärillä vaikka oli vielä vähän jäykähkö.

Sitten hypättiin linjoja ja koko rata leikkaalla estettä, niin että puomit oli vielä molemmin puolin. Musta meni ihan innoissaan ja oli muutenkin helppo ratsastaa. Annelta jopa lenteli super-sanat (hyvin harvinaista) eli sekä minä että hevonen ollaan menty hyvin.

Lopuksi hypättiin pientä rataa (okseri-pysty- koko rata leikkaa - pysty-pysty), viimeisellä kerralla mulla oli vielä kaareva linja (okseri-pysty - koko rata leikkaa - okseri - pysty-pysty).

kuva harjoituksesta



Dinon tokokin meni ihan kivasti. Kontaktia ei keretty harjoittelemaan (siis agi-kontaktia) vaan aika meni lähinnä seuraamisharjoituksissa. Dino teki hyvin pitkiä pätkiä ja välillä otettiin ihan perus istu-maaahan-paikka yms. harjoituksia. Kotona ollaan muutaman kerran koetettu tuota agi-kontaktia, kun löysin sopivan matalan 'laatikon'. Tänään (pe) teki jo aika kivasti. Laitoin hihnaan, mutta pysyi rentona. Ehkä se siitä..

tiistai 2. elokuuta 2011

Estevalkku

Poikkeuksellisesti tiistaina..

Tän viikon estevalkku olikin nyt tiistaina. Vakihepat taas alla ja mun takalistokin alkaa jo kestää. Pystyi istumaan jopa pikku pätkiä harjoitusravia, jee!
Tänään mukana oli mun ja Mustan lisäksi Henna Katinkalla ja pari vierasta kasvoa (Aksulla ja Roventalla).

Aluks hypättiin ympyrällä pystyä (jonka alla laatikoita) ja tehtiin myös laukanvaihtoja siinä. Musta oli vähän jäykkä (molempiin suuntiin) ja ei ihan pohkeiden välissä. Sen siitä saa kun antaa ponin juosta lasten tunneilla pari viikkoa eikä itse kiipeä selkään. Muuten oli kyllä tosi rento ja kulki kivasti eteen päin. (Selkä oli vähän arka, johtuneeko yökosteudesta vai selättömänä juoksemisesta??)

Teemana oli sarjat (1- ja 2-askelta). Ensin mentiin kokorataleikkaalla olevaa yhden askeleen pysty-pysty sarjaa. Esteet oli aika matalia (n.60cm?), mutta silti väli oli hyvä Mustalle. Joutui jopa vaan istumaan ja odottamaan, mikä ei ole normaalia (ollut ainakaan ennen). Viime kesänä Musta yritti tuohon 6 metriin ottaa vielä 2 askelta. Tätä mentiin molemmista suunnista niin että kaikilla meni hyvin. Sitten 2 askeleen pysty-okseri sarjaa. Sekin meni hyvin, väli oli Mustalle just passeli ja ei yrittänyt 3 askelta vaikka kerran tuli pienellä hypyllä pystylle ja joutui vähän normaalia kauempaa hyppäämään okserin.
Lopuksi pienenä ratana kaikki (pysty-okseri, pysty-pysty ja pääty-ympyrän kautta yksittäinen).
Katinkakin meni lopussa pysty-pysty sarjan yhdella askeleella! (normaalisti ottaa siis yhden askeleen enemmän kuin hepat). Tosin välit olikin hieman niukkoja sille 2:lla ja 3:lla askeleella. Yhdellä askeleella joutui kyllä hyppäämään aika kaukaa jälkimmäisen, mutta positiivista että sekin ajattelee eteen itse :)

kuva harjoituksesta



Itseasiassa, huomennakin on vielä estetunti (1,5h) johon mahdun Mustan kanssa. Ens viikon sunnuntaina (14.8.) mahdollisesti mennään estekisoihin (50-60cm ja 70cm).