torstai 23. elokuuta 2012

Asettuu, taipuu, väistää

Koulupainotteinen viikko

Maanantaina Musta meni alkeistunnilla ennen kouluvalkkua, oli siis sopivasti verrytelty vapaapäivän jäljiltä. Ennen tunteja Anne heitti mut laitumelle ja toin pojat pois (Epronin selässä ja Musta käsihevosena). Musta himmaili tien kohdalla, mutta onneksi kerkisin takas pientareelle ennen autoa (samperin kaakit!). Kouluvalkussa tehtiin siirtymiä ensin käynti-ravi, sitten ravin sisällä. Aluksi suoralla (Mustan kanssa tehtiin avoa) ja pääty-ympyröillä, sitten 3-5 kaarisella kiemurauralla (eikä ihme kyllä törmätty kukaan kertaakaan vaikka tultiin molemmista suunnista ja kaikilla vähän omat kiemuransa). Musta oli ihan superhyvä. Rento ja taipui hyvin eikä puskenut pohkeiden päälle. Myös siirtymät meni hyvin vaikkakin joskus yritti hidastuksissa vähän laiskotella ja siirrellä pyllyä eessuntaas. Pienten välikäyntien jälkeen jokainen vuorollaan koko-rata-leikkaalle, jossa askeleen pidennys (tai edes se temponlisäys). Pari kertaa Musta tuli tosi kivasti, ongelma on vain siinä, että kun takapään saa tarpeeksi liikkeelle, ei etuosa olekaan vielä tarpeeksi 'ylhäällä' ja nopea, vaan takaset kopsii etusiin. Mutta jostainhan se on aloitettava. Tosin olen tähän keskiravin alkeisiin/opettamiseen saanut nyt muutamia täysin erilaisia neuvoja, joten pitänee vielä kysyä Pilviltä seuraavan kerran miten hän opettaa keskiaskellajit.
Loppuun vielä laukassa muutaman kerran. Mustan sai koottua tosi lyhyeksi ja vastasi myös hyvin pohkeisiin. Anne toivoikin että olisi myös estetunneilla yhtä säpäkkä/terhakka. Vaikka mun mielestä kyllä on viime aikoina ollutkin reipas myös hypätessä. Puoltoistatuntinen venyi kyllä kahdeksi tunniksi (pitkine loppukävelyineen tosin) kun oikein väännettiin.

Tiistaina oli tarkoitus vähän jatkaa maanantain hommia, mutta aika katosi johonkin, kun mallailtiin satuloita Remolle Annen kanssa. Ehdin ratsastaa puolituntia ennen tuntien alkua Mustalla, joka aluksi hangoitteli vähän vastaan, mutta rentouduttuaan toimi kivasti. Ratsastin sitten erittäin matalaksi (mutta en hirveän pitkäksi) ja hain vain rentona vähän pohkeenväistöjä, taivutteluita ja muutaman peruutuksen ja laukannoston. Puolituntinen riitti hyvin ja Musta sai jatkaa alkeistunnille ja vähän kokeneempien tunnille.
Katinka oli alkeistunnilla vähän ep:n näköinen, samoin kuin oli viime viikolla. Kun pääsi toisella tunnilla vähän reippaammin liikkeelle (tai joutui..) niin epäpuhtaus hävisi. Kävin tuntien jälkeen itse selässä vartin verran ja taivuttelin pikku rautakankea ravissa ja otin muutaman reippaan laukan. Oikealle Katinka ei voinut asettua (muka) ollenkaan, vasemmalle ihan hyvin. Vähän sain jumpattua vasenta kylkeä paremmaksi, mutta vielä on töitä jäljellä. Pitänee tarkistaa vanhoista kirjoituksista onko tuo oikealle asettuminen/taipuminen se sama puoli jossa oli talvella hankaluuksia. Vertsu pääsi vielä tekemään loppuravit ja käynnit. Katinka saakin tästä lähin loimen yöksi, kun tuo epäpuhtaus on selvästi lihasjumeja. Jalat olen tarkistanut joka päivä ja niissä ei ole ollut edes nestettä. Maanantai oli ilmiselvästi liian vähän liikuntaa Katinkalle, kun meni vain yhden alkeistunnin.

Tää on sitä kaviokuumeisen elämää ;)
 
Keskiviikkona käväistiin Mustan kanssa puolen tunnin maasto. Alkuverkaksi vähän ravia ja laukkaa, sen jälkeen kolme kertaa jyrkkää rinnettä (eka vähän loivempi), joiden välissä aina ravilla eteen-alas venytystä. Tällä kertaa olin kaukaaviisaasti laittanut rintaremmin ja kiristin satulavyönkin kunnolla ennen rinteitä. Harjassa piti kyllä itse roikkua, jotta ei pudonnut pepun yli rinteeseen, sen verran jyrkkää oli. Musta meni vielä lasten 'alkeis'tunnille (onneksi on näitä kevyitä tunteja paljon) ja sen jälkeen aikuisten alkeistunnille. Katinka meni vain ensimmäisellä tunnilla, joten ratsastin itse puolisen tuntia sen jälkeen (kivassa vesisateessa..)
Taipui jo paljon paremmin ja oikeallekin pystyi pikku hiljaa asettumaan ja ehkä vähän taipumaankin. Ratsastin ravissa ympyrällä käynti-ravi siirtymiä ja ravissa rennoksi. Katinka pysyi kivasti pohkeiden välissä eikä pahemmin edes yrittänyt puskea lapa edellä. Satulakin tuntui nyt paremmalta kun on ns. varalihakset edessä (pieni viltin palanen). Oikeat varalihakset odottaa valmistumistaan äitin ompelukoneella (itse kyllä ompelen ne). Laukannostoissa yritti puskea ties minne suuntaan, kun en hyväksynyt nostoissa turvan nostamista vaan piti jaksaa siirtyä laukkaan pyöreänä ja rentona. Onnistuihan ne lopulta molempiin suuntiin. Oikea laukka oli jees, vasen vähän kankean oloista ja laukassa ei pystynyt asettumaan vasemmalle (muka!). Eli vieläkin työtä jäljellä, mutta saa odottaa viikonloppuun tai ensi viikkoon.

Tänään (torstai) on Mustalla vapaapäivä ja pääsikin taas laitsalle viettämään sitä. Dinolla ei olekaan treenejä, onneksi muistin tämän ennen treeneihin lähtöä!

Loppuun on varmaan hyvä kertoa vähän käsityksiäni tunneista. Eli sanon alkeistunneiksi kaikkia, missä laukataan lähinnä suoralla (jos laukataan ollenkaan) ja tehtävätkin on helppoja vaikka vähän harjoiteltaisiin jo pohkeenväistöä. Perustunneilla sitten opetellaan jo asettamista ja taivuttamista, hevonen alkaa hieman kantaa itseään ja mahdollisesti jopa pyöristyy selästään ja kaulastaan. Tehtävätkin ovat hieman vaativampia (tai samoissa tehtävissä vaaditaan enemmän kuin alkeistunneilla). Tämän takia teksteissä vilahtelee paljon alkeistunteja, tosin nyt on alkanut oikeastikin muutama uusi alkeisryhmä, joten on niitä ihan oikeitakin alkeistunteja (mahdollisesti mennään taluttajan kanssa eikä vielä osata laukata).


Merci sai muuten edellisviikonlopun Viron reissullaan EH:n ja ERI:n! Hieno poika! Sen kanssa on suunnitelmissa mennä Tuuloksen ryhmänäyttelyyn lokakuun alussa. Mercistä tehtiin myös paperit ja se on nyt virallisesti sijoituksessa mulla. Pitänee lisätä senkin kuva tuonne banneriin..

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Hyppy, hyppy, hyppy

Esteviikko

Maanantaina tosiaan olin alkeishyppärillä, siitä tarinoitu jo edellisessä postauksessa, joten ei siitä sen enempää.

Tiistaina Musta meni alkeistunnilla, sen jälkeen meillä oli 1,5h hyppäri ja Musta jäi vielä alkeisestetunnille hyppäämään pikkuristikoita. Hyppärillä mentiin erikoisesteitä, koska reilun viikon päästä on tallin estekisat. Meillä oli portti, laatikoita, vesimatto ja muurit, jotka on lähes koko kesän ollut lainassa ja niitä ei olla päästy hyppäämään. Yhden kavaletin alle tungin vielä muutaman pikkutötterön. Musta oli mukavan reipas ja innoissaan. Alkuverkkana avotaivutusta pitkillä sivuilla käynnissä ja ravissa. Alkaa avot olemaan mullakin sen verran hyvin selkäytimessä, että se sopiva taivutus tulee joka kerta eikä tarvi korjailla. Ennen jäi helposti toiseen suuntaan vajaaksi (ei siis poikitusta juuri ollenkaan) ja toiseen suuntaan meni aina yli.
Alkuverkkan hypättiin laatikko-pystyä josta suora linja (21m) muuripystylle. Muurihommelille kielsi ekan kerran, mutta sen jälkeen meni mukisematta yli. Ja oma mokahan toi kielto oli (jälleen kerran). Portti oli puolirataleikkaalla melko lähellä aitaa ja vielä niin, että 'yleisö' istui aidan takana juuri esteen kohdalla. Joutui siis hyppäämään lähes aitaa ja ihmisiä päin. Tässä Musta puskikin paljon oikean pohkeen päälle, viimeistään juuri ennen hyppyä, joten tulimme tätä muutaman kerran peräkkäin. Mustalla onneksi yleensä riittää yksi muistutus eli kerran pysäytys esteen jälkeen ja vasemmalle kääntyminen ehkäisi paljon tuota pohkeen päälle puskemista esteen kohdalla.
Halkaisijoilla olevia kavaletteja tulimme muutaman kerran peräkkäin eli ensin toisessa kierroksessa kavaletille, laukan vaihto ja toisessa kierroksessa uudestaan. Eräänlaista kahdeksikkoa. Ensin pituushalkaisijan suuntaisesti, sitten leveyshalkaisijan. Sitten vielä vesimatto-okseria yksittäin, ennenkuin tultiin kaikki ratana. Lopullisen radan korkeus siellä jossain 80cm, kavaletit taisi olla 90cm (kaksi päällekäin). Ihan kivasti meni rata, Musta tosin vesimatolle pysähtyi kerran ja hyppäsi paikoiltaan. Joskus tuo matto tuntui kamalan leveältä, mutta näköjään sen pääsee yli ihan ilman vauhtiakin.. Tuntien jälkeen Veera kylmetti Mustan jalat (hyppäsi Mustalla ristikkotunnilla) ja laitoin vielä linimentint. Ponit jäi tarhaan seuraavaa päivää varten. Tosin tarhoihinkin on nyt ajettu vihreää pellolta.
kuva harjoituksesta

onhan se tietty epäreilua, että yks saa ja loput joutuu kattomaan vierestä. Mustan kauroja kyttäämässä Roventa, Katinka ja Epron.

Keskiviikkona Musta oli alkeistunnilla. Itse ratsastin sitä ennen reilun puolisen tuntia vähän maastoköpsöilyä (Veronica Katinkalla käsihevosena, mentiin käyntiä ja ravia, Katinka tosin joutui hölkkäämään lähes koko ajan) ja pari kierrosta kentällä kevyttä taivuttelua. Tuntien jälkeen Emma ratsasti Mustan laitsalle Katinka käsihevosena, Siiri ja Mila kipitti perässä Epronilla ja Roventalla.

Torstaina vein ranskalaisen pikkutytön maastoon (Epron Mustan perään) samaan aikaan kun tytön äiti talutti nuorempaa sisarta Katinkalla maastossa. Oli lieviä vaikeuksia saada kenelläkään ponille masuvyötä kiinni, kun olivat viettäneet yön ja päivän laitumella mussuttaen. Sen oli oloisia ratsastaakin, Musta oli tosi veltto, Epron sentään vähän piristyi laukatessa. Roventaa en uskaltanut edes katsoa, se kun lihoo todella nopeasti.. Maasto oli kevyt ja mukava.

Perjantaina lähdin Mustalla vetämään 1,5h maastoa johon mukaan tuli yksi espanjalainen mies Vürstillä ja eräs tuntilainen Oromiksella. Mustaa pitikin vähän käskeä, jotta viitsi ravata tarpeeksi reippaasti pitkäjalkaisen Vürstin edessä. Ekan laukkapätkän jälkeen päästinkin Vürstin edelle laukkaamaan ja tultiin Mustan ja Oromiksen kanssa vähän rauhallisemmin takana. Vürstikin meni rauhallisemmin kun oli ekana. Anne piti samaan aikaan kentällä tunteja, kun me maastoiltiin.

Lauantaina Musta meni pari alkeistuntia, jonka jälkeen sai jäädä karsinaan 1,5h odottamaan meidän estetuntia. Kerkesi ryötäle piehtaroida siellä ja jouduin pikaisesti harjaamaan uudestaan (tai oikeastaan Tuuli harjasi). Huomasi hyvin, että oli pari edellistä päivää vain maastoillut, oli lapsillakin reippaampi ja estetunnilla joutui melkein pidättämään. Hypättiin lisää erikoisesteitä, kaikki esteet ensin yksittäisenä kertaalleen (tai linja yhteinäisenä), sen jälkeen muutamaa erilaista rataa. Radan korkeus mulla 85-90cm, tytöillä 75-85cm. Linjan pääsin tulemaan aluksi jopa 4:llä askeleella, viidellä jos tuli, piti tulla tosi odottaen. Tunnilla samaan aikaan Tuuli Katinkalla ja Titta Oromiksella. Korkeus oli hyvä, muuripystylle tuppasin tulemaan liian kovaa (yksittäinen pysty pitkällä lähestymisellä - ihan yleinen ongelma) ja puskemaan liian lähelle.. Katinka jatkoi vielä talutustunnille, Musta ja Oromis pääsi maastoon tekemään kunnon loppukäynnit. Pesun jälkeen molemmille pojille vielä savet jalkoihin ja Musta sai lähteä Epronin kanssa laitumelle viettämään vapaapäivää sunnuntaiksi.
Anne hyppäsi vielä Würstilla ristikoita, joten jäin auttelemaan. Sitten pesin Mustan satulan kun Anne juoksutti Orhideetä ja lopuksi soviteltiin Remolle suitset ja satulaa, Anne ratsasti hetken. Remosta tuli heti sellainen fiilis, että sitä on itsekin päästävä kokeilemaan, vaikka ei mulla yleensä hirveää hinkua 'vieraitten' hevosten selkään ole. Se vaan jotenkin vaikutti tosi kivalta. Sitten vielä pöyhittiin tarhoissa sinne tuotuja ruohopaaleja, jotta eivät ala kuumenemaan ja käymään. Roventa ja Katinka sai kyllä turhan ison köntin.. Aikaa hurahtikin mukavasti reilu 12 tuntia..
kuva harjoituksesta. Linja 18m

Roventa ja Katinka jäi tarhaan, jotta eivät lihoisi ihan muodottomiksi - sitten me läntätään niille julmettu määrä ruohoa eteen xD
Nyt sunnuntaina Mustalla on ansaittu vapaa. Ensiviikolla ei hypätä, vaan mennään estesileää (ehkä puomeja) ja lauantaina on tallin kisat, joissa menen Mustalla 70 & 80cm. Lisäksi Musta menee jollain vielä ristikkoluokan. Maanantaina on kouluvalkku, tiistaina pyrin maastoilemaan. Keskiviikko tai torstai mahdollisesti vapaa ja perjantaina estevalkku (sileää). Keskiviikko tai torstai joko maastoillen tai kentällä koulua, riippuen vähän tunneista ja saako kumpaakaan vapaaksi.

Loppu häämöttää

Muisteloissa meinaan..

Taisin jäädä 'muisteloissa' torstaihin. Pakko varmaan kutsua jo muisteloiksi kun nämä tulee reilun viikon myöhässä.. Tänään tosin olisi tarkoitus päivitellä blogi ajantasalle, vaikka en ehkä julkaisekaan kaikkea kerralla.

Torstaina joka tapauksessa Musta köpsötteli kolme tuntia. Itse kävin pikaisesti maastossa, kiivettiin myös yksi jyrkkä rinne lopuksi.
Perjantaina kävin iltasella pyörittämässä Mustaa kentällä kangilla. Iltapäivällä Musta oli kipitellyt 1,5h lapsosilla. Oli aluksi tosi kyllästyneen oloinen eikä olisi halunnut liikkua eteen, mutta kun kunnolla tehtiin hommia (väistöjä, avoja, ympyrätyöskentelyä), niin alkoi vähän kiinnostuskin herätä.
Lauantaina heräsin aikasin ja kävin ratsastamassa ennen tunteja. Sen jälkeen Musta kipitteli parilla lasten tunnilla. Oli kiva ratsastaa edellisen päivän väännön jälkeen, vaikka pientä väsymystä havaittavissakin. Tuntien jälkeen hyppäsin epronin kyytiin ja otin Katinkan ja Mustan käsihevosiksi laitsalle. Anne auttoi ison tien yli ja pellon läpi ravattiin (niin ei kerkiä ponit haaveilla syömisestä kesken liikkumisen). Ponit olikin onnesta soikeina, eikä Musta meinannut myöhemmin jaksaa raahautua edes kaurakupille vaan piti hakea sille. Anne vei Roventan vähän myöhemmin laitsalle ja haki sen Katinkan kanssa pois illalla. Roventalla kun oli töitä sunnuntainakin ja Katinkan ei tarvitse laitumella montaa päivää viettää. Musta ja Epron sai nauttia laitsalla vielä sunnuntainkin löhöillen.

Onnellinen poni

Alkuviikon ponit viettikin sitten tarhassa, kun iltapäivisin on hankala päästä tien yli (liikenteen takia) ja Annen on muutenkin hankala hakea koko laumaa yksin. Maanantaina menin Mustan kanssa alkeisestetunnille (kouluvalkussa ei ollut tilaa tällä kertaa, niin Anne sanoi, että tule mielummin edeltävälle estetunnille). Roiskittiin menemään erilaisia linjoja kavaleteilla. Siis kirjaimellisesti roiskittiin. Anne yritti kyllä sanoa, ettei kavaletteja tarvi tollai hyppiä, mutta selitin, että harjoittelen sitä hyppäämistä vähän kauempaa. Mulla kun on paha tapa tuoda hevonen ihan juureen, mikä on ikävä juttu vähän isommilla esteillä. Lopuksi Anne suostui hilaamaan ristikot pystyiksi (n.70-80cm) ja munkin ratsastukseen tuli edes jotain järkeä. Nyt olen reipastunut ja muistanut kylmetellä Mustan jalkoja joka hyppärin jälkeen. Myös Katinkan jalat on yleensä kylmätty hyppäämisen jälkeen. Pyyhkäisin vielä pikaisesti Mustan koulu/estesuitset. Pitäisi vaan muistaa ostaa uusi rasvapurkki.. Mustalla on nykyään tunneilla sweetiron kolmipala kuparisella keskiosalla (sama kuin Katinkalla) ja remonttiturpis sekä soft-correctionit ohjissa. Itse käytän esteillä muovista (oisko happymouth? käytettynä ostettu niin en ihan varma) tavallista niveltä ja koulussa ohuempaa niveltä (ihan metallia, ei kuitenkaan bridong-ohut). Turparemminä ihan perusturpis ilman alaremmiä. Tämä on vaikuttanut nyt toimivalta ratkaisulta. Kolmipalalla tuppasi hieman roikkumaan kädellä, kun lapsilla on nuo soft-correctionit niin oppii vähän. Ilman soft-correctioneita taas jännittää niin paljon, että selkä jumiutuu helposti, sen takia mielummin ne. Tuo ohuempi nivelkuolain on taas sen verran terävä, etten mielelläni hyppää sen kanssa. Etsinnässä onkin nyt sopivat suitset toisille kuolaimille. Nyt käytössä vanhoista paloista koottu, johon vaihtelen sitten kuolaimia käytön mukaan.

Dino ja Merci
Merci oli edellislauantaina ekassa virallisessa näyttelyssään (junnuluokka) ja heti sai SERTin! Superhienoa!

lauantai 18. elokuuta 2012

Astetta enemmän nostetta..

eiku siis..

Tämä viikko onkin ollut liikunnallisesti vähän rankempi Mustalle, kun ratsastajia on ollut niin paljon. Maanantaina Musta köpsytteli 3 alkeistuntia (elikkäs humputteli ;P) ja sen jälkeen itse menin kouluvalkkuun. Tehtiin kulmia puolikkaalla kentällä (kummallakin puolikkaalla kaksi ratsukkoa). Aloitettiin ihan käynnistä ja kulmat pysähdyksistä. Kun sujui niin kokonaan käynnistä. Mustan kanssa on näitä aikoinaan paljon tahkottu, joten oli melko helppoa ja Musta vastasi apuihin hyvin. Sen jälkeen suorat ravilla ja kulmat käynnissä, tämäkin meni helposti. Sitten kulmat ravissa/käynnissä ja yksi sivu laukalla. Anne istui tämän sivun päässä niin, että näki molempien puolikkaiden sivut suoraan edestä/takaa. Mustan kanssa piti ajatella avoa laukassa, jotta suoristui kunnolla. Tämäkin meni hyvin ja lopulta poni olikin kivan suora. Sitten vaihdettiin suuntaa pienten välikävelyjen jälkeen. Ensin mentiin siis vasemmassa kierroksessa, joka oli super, nyt siirryttiin oikeaan ja vaikeudet alkoi. Musta ei mielestään voinut yhtään asettua oikealle ja suorallakin olisi mukavinta ollut asettua vasemmalle. Kun vihdoin käynnissä alkoi sujua, siirryttiin raviin ja laukkaan. Ravissa varsinkin Musta yritti lintsata kulmissa ja heittää peppua ulospäin. Kun korjasin pitämällä ulkopohjetta vähän taaempana menikin peppu sisäänpäin ja kulma muistutti enemmän takaosakäännöstä kuin kulmaa (josta sain myös kuulla..)
Vihdoin viimein alkoi homma sujua myös oikealle ja tuli hyvät pätkät laukkaa ja hyviä kulmia. Loppuravit isoilla ympyröillä. Tunnin jälkeen Anne kävi Mustan lihaksistoa läpi, mutta ei löytänyt jumeja oikein mistään, mikä olisi selittänyt tätä pidempään jatkunutta pientä toispuoleisuutta. Takapäässä oli pientä kireyttä mikä selittynee paljolla hyppäämisellä (hyppylihaksistossa nimenomaan).

Tiistaina Musta meni yhden aloittelijoiden tunnin, jonka jälkeen oli meidän estevalmennus. Hypättiin linjaa (ristikko-ristikko) ilman jalustimia ja jalustimia jalkaan hakien (esim. ekan jälkeen jalustimet pois ja uudestaan jalkaan ennen seuraavaa estettä). Sitten neljällä kavaletilla käärme-kuviota, jota kerran hypättiin viimekesänäkin. Nyt kun homman juonen osasi, niin meni ihan hyvin alusta lähtien. Muutaman kerran tosin ohi, ratsastajan mokia kaikki tyynni. Lopuksi lähdettiin Mustan kanssa maastoesteille Tuulia ja Vürsti perässä, ettei lapsen pää ruvennut keittämään liikaa kentällä (Vürst on vasta 5v. henkisesti melko nuori ja oli ekaa kertaa estevalkussa. Hienosti kyllä meni). Loppukäpsyt tehtiin myös maastossa.
Alkuverkkana tunnilla meillä oli väistöjä käynnissä ja ravissa kavalettien välissä (siksakkina). Laukassa muut teki myötälaukka-vastalaukka kaarteita kavalettien välissä, me Mustan kanssa laukkaväistöä, kavaletin kohdalla suoristus+laukanvaihto ja taas väistöä. Tuli ihan super vaihdot, ilmeisesti tuo väistö auttoi niin paljon ja se, että kaikki oli tehtävä nopeasti niin ei päässyt paketti levähtämään. Mustalla jää helposti takapää vaihdoissa jälkeen eli tulee ns. estevaihtoja eikä puhtaita kouluvaihtoja. Nyt tuli tosi hyvät vaihdot molempiin suuntiin.

Punaisella tie, jota kavaleteilla ratsastettiin. Kaarteeseen tuli 3 askelta.

Keskiviikkona oli Katinkan kengitys, joka sujui onneksi ihan hyvin vaikka itse olinkin töissä enkä vahtimassa ponin edesottamuksia (Milja hoiti homman puolestani..). Musta sai uudet popottimet jo edellisenä lauantaina. Iltapäivällä oli taas Pilvin kouluvalkku ja jälleen kerran olin hieman kiireessä, enkä kerinnyt tehdä kunnon verkkaa alle itsenäisesti. Aluksi tehtiin kahdeksikkoa ja aina kun jännittyi, niin käyntisiirtymä, jotta saa taas rennoksi. Sitten pohkeenväistöjä (meni hyvin, alkaa vaikeampikin suunta sujua). Taas tarvi käyntisiirtymiä rentouden hakemiseen. Laukkatyöskentelynä tehtiin loivaa kiemuraa vastalaukassa. Kun löysin hyvät tiet niin tuli tosi hyvät vastalaukatkin ilman kiirehtimistä tai pohkeisiin nojailua. Vasenlaukka helpompaa mennä vastalaukkana, mutta oikeakin oli hyvä. Ei edes tullut tunnetta, että Musta pyrkisi helposti vaihtamaan eikä tarvinut ylitukea pohkeilla. Laukan jälkeen Musta olikin melko rento ja sovittiin, että ensi kerralla tehdään laukkatyöskentely ennen ravia, jotta saadaan ravissakin kunnolla rennoksi (ja jos vaikka kerkeisin tehdä itsenäisen verkan ennen valkkua..). Lopuksi Pilvi vielä kokeili Mustaa, joka vastusteli ensin melko paljon, mutta kulki sitten nätisti pyöreänä. Pilvi on tosi pitkä, joten näytti vähän hassulta, mutta ei pahasti. Sanoi kyllä, että pohkeiden käyttö oli melko hankalaa kun ei alapohje yltänyt kylkiin vaan roikkui alapuolella.

Ponit laitsalla: Musta, Epron, Rovenja ja Katinka. Harvinaista, että kaikki makaa samaan aikaan..

lauantai 11. elokuuta 2012

Oops

I did it again..

Taas on päässyt tauko venähtämään vähän pitkäksi, mutta en ihan oikeasti ole ollut koneen ääressä kunnolla pariin viikkoon.. viime postaus päättyi kisoihin ja nyt yritän kovasti miettiä mitä sen jälkeen olen puuhaillut..

pe-su menin itse kevyesti (lauantaina en itse asiassa ollenkaan), kun Musta meni tehokurssilla pari tuntia päivässä. Maanantaina pidin yhden alkeistunnin ja ratsastelin Mustan. Tiistaina menin kevyesti ennen tuntien alkua, taivuttelua yms. ja lähdin sen jälkeen ajelemaan koiruuksien kanssa Tampereelle. Matkalla käväistiin Ylöjärven Hööksissä (onneksi sisko asuu sillä reunalla Tamperetta, niin ei tullut hirveästi turhaa ajoa). Hööksistä mukaan lähti lampaankarva (Kitimalle) ja parit tarjousriimut. Lisäksi Dinolle takki alekorista ja muutakin 'krääsää'. Aletuotteita kaikki tosin. Ihana kirkkaanvihreä sadeloimi Katinka-kokoa jäi kyllä liikkeeseen..
Mustalla oli keskiviikko vapaata ja torstaina palattiin jo Tampereelta. Jotkut tuntilaiset oli jäänyt tulematta, joten Musta menikin kouluvalkkuun. Onneksi olivat kerinneet jo lähes tunnin ratsastaa, niin en kauan joutunut odottamaan 'omaa vuoroani'. Puolisen tuntia ratsastin Mustaa läpi, oli ihan kivasti avuilla Millan jäljiltä ja Milla jäikin ystävällisesti hoitamaan ponin pois, kun itse kaahailin hirveässä kiireessä Lahteen Dinon agitreeneihin. Jotka nyt ekan jakson ovat torstaisin 20-21. Turhan myöhäinen aika mun makuuni, mutta ainoa joka Evelle käy.

Treeneissä ei ollutkaan kuin Dino ja Argos, joten Eve sai juosta koko ajan. Molemmat pojat meni kyllä superhyvin ja tietenkään mulla ei ollut mahdollisuutta kuvata, kun pidin aina kahta koiraa kiinni (Merci ja joko Dino tai Aagi).

Messilä Derbystä, 70cm eka este. Melko matalalle näyttää..
Perjantaina hypättiin estevalkussa jotain rataharjoitusta, jonka muistan vaan hämärästi. Loppukorkeus mulla ja Mustalla 70-85cm..  Lauantaina ratsastin sileällä ihan perusjuttuja ja sunnuntaina käytiin pikaisesti maastossa (minä-Musta, Pauliina-Beetu, Anne-Orhide ja Mila-Mi) katsomassa mitä pari uuttaa pollea hommasta sanoo ja loikittiin muutama matala maastoeste. Sen jälkeen Anne piti kentällä mulle ja Pauliinalle estetuntia, joka ei mennyt ihan käsikirjoituksen mukaan, jätettiin esim. ne innari-kavaletit kulmassa väliin kun ei oikein sujunut. Kun molemmilla meni kerran hyvin, niin lähettiin vielä pari kertaa maastoesteille, jotka Anne ja Mila hilasi niin korkeiksi kuin mahdollista (eli tukkeja kantojen päälle yms.) Molemmat pojat meni hienosti ja loppukäynnit käpsöteltiin Pauliinan kanssa maastossa.

Taidan tämän viikon kirjoittaa omaan postaukseen, niin ei tule niin julmetun pitkää. Tän viikon muistankin ehkä vähän paremmin..

Russimestaruuksista. 60cm eka este. Mä olen jo ihan menossa oikealle..