Kausi auki

Vuoden ekat kisat

Sunnuntaina 22.2. oltiin Takkulassa harjoitusestekisoissa.. tai nykyään ne taitaa olla 1-tason kisat nimeltään.
Koska ei olla koko talvena päästy hyppäämään kunnolla, otin luokiksi 50-60cm clearround ja 70-80cm arv. 367.1
Musta oli tosi jännittynyt jo kotitallilla kun huomasi kopin auton perässä. Normaalisti se tekee hoitaessa kisoihin/treeneihin lähdettäessä ehkä yhdet lannat ja nyt teki neljät, osa vielä löysää. Toki se oli juuri syönyt aamuheinät, että ehkä siellä myös oli tavaraa, mutta oli se tosi jännittynyt. Rentoutui vasta kopissa, onneksi, Hurma kun oli vähän jännittynyt.
Perillä käytiin ensin Annen kanssa ilmoittautumassa ja stekkaamassa nopeasti rata. Ei kuitenkaan lähdetty kävelemään vaan katseltiin siitä reunalta missä mikäkin on. Ei ollut linjoja joita mitata, joten päätettiin ottaa laiskasti ja olla kävelemättä. En edes viitsinyt juurikaan katsoa toista rataa vaan keskityin ensimmäiseen.

Musta ja Hurma valmiina matkaan

Keli oli ihan järkky siinä mielessä, että satoi isoja tiskirättejä, mutta onneksi päästiin maneesin melko pian eikä sieltä tarvinut lähteä ennen kuin suoritukset oli tehty.
Musta oli vähän seko.. siis johonkin tosi reaktiivisiin tapauksiin verrattuna se varmaan oli aika normaali, mutta normaaliin itseensä verrattuna ei. En tiedä mikä sen niin innosti hilluskelemaan, maneesi, esteet vai joukko vieraita hevosia? Kyllähän se aina (tai ainakin melkein aina, maastoista ei puhuta) käsissä pysyy, mutta sen takamus alkaa heijata puolelta toiselle ja vie näin ollen paljon 'tilaa' (ja maastossa on vaarana pudota ojiin), ratsastamista se ei ainakaan helpota. Verkkahypyillä se yritti kiidättää mua toiseen päähän maneesia aina esteen jälkeen ja ajattelin jo, että miten ihmeessä saan sen käännettyä radalla, kun suoria linjoa ei juurikaan ollut. Verkka oli aika pitkä ja Mustakin lopulta jota kuinkin rentoutui, kun tein käynnissä paljon töitä. Itse lähdin loppupäässä luokkaa, joten mulla oli se kymmenkunta ratsastajaa aikaa vielä katsella rataa ja rentouttaa hevosta. Kaikki jäi kävelemään rataa ympäri reunoille ja tein käynnissä sulku-avo-sulkua. Päädyssä olevasta peilistä oli hyvä tarkistaa kuinka hevonen oikein kulki ja hyvältä näytti. Musta pehmeni ja rupesi kantamaan itseään. Vuoron tullessa se kuitenkin taas heräsi eloon. Mulle on tosi vaikeaa ratsastaa Mustaa esteillä jos se on liikaa menossa itse, kun jään silloin helposti vain pitämään vaikka pitäisi silti ratsastaa sillä pohkeella eteen. Jotain oon sentään oppinut ja uskalsin lähteä hyvistä kohdin hyppyihin enkä juurikaan jäänyt ottamaan pikkuaskelia. Varsinkaan matalammassa luokassa.

ekan luokan ruusuketta pokkaamassa

Toisen luokan radan pyysin Tuiketta katsomaan piirroksesta ja opettamaan mulle samalla kun istuin Mustan selässä radalla. Verkata pystyi samaan aikaan kun jotkut käveli rataa, paitsi ei tietenkään hyppyjä vielä. Onneksi olen aina ollut nopea oppimaan radat, joten ei tarvinut tulla alas selästä opettelemaan. Toiseen luokkaan otin muutaman hypyn pystylle ja pari okserille, jonka alle oli tuotu peloke. Musta ei onneksi sitä sen kummemmin katsellut ja itse ajattelin jo ekalla hypyllä, että kyllä, tuosta mennään yli. Kun tämä asenne on itsellä ei se ponikaan viitsi katsella. Julma tosiasiahan on, että helposti kieltää kun jään itse epäröimään. Ajattelin ponin olevan jo hieman rauhoittunut, mutta vielä se otti lähdöt kun satuttiin olemaan verkkaesteen vieressä kävelemässä jonkun hypätessä ja toisen kerran kun odotin vuoroani ja edellinen ratsastaja hyppäsi toisen vaiheen tokavikaa estettä meidän takana ja tuli alas niin, että kuului ääni. Musta on hiihtiksen jälkeen ollut vähän yliherkkä takaa tuleville 'läjähdyksille'.

radalla, matalammasta luokasta

Tokalla radalla joutuikin jo vähän katsomaan miten ratsastaa ja kakkoselle mokasin, kun huomasin että poni vähän odottaa ja jäin itsekin odottamaan mikä toi meidät tosi lähelle. Pieni etujalka virhe kolautti puomia, mutta sen verran kevyesti ettei pudonnut. Nelosella homma lähti kulkemaan ja meni loppuun asti aika kivasti. Uusinnassa meidän vauhti tuntui taas hiipuvan ja oli vaikeampaa kääntää ponia tiukasti kun se alkoi selvästi väsyä ja painua vähän alas. Olisi pitänyt vaan ratsastaa ulkolavasta ylös ja tehdä ne tiukat käännökset eikä jäädä roikkumaan sisäohjaan niin kuin vikalla käännöksellä tein. Jäätin nelossijalle ja ensimmäiseksi ei-palkituksi reilun sekunnin erolla kolmanteen.

Olen kuitenkin huipputyytyväinen puhtaisiin ratoihin, ponin menohaluihin ja omaan skarppaukseen. Ei tullut kieltoja edes verkassa, jota välillä tapahtuu vaikka itse radat meneekin hyvin. Kopilla vielä Päivi antoi kertomuksen Bimbon kehumisista yleisössä. Oli kuulemma siistiä ja hallittua ratsastusta ja näkee että olen esteratsastaja (tätä en kyllä itse allekirjoita). Bimbo on eräs vanhempi rouvashenkilö, joka on paljon valmentanut esteratsastuksesta ja tietää mistä puhuu. Totta kai kehut siis lämmitti mieltä.

Kuvia ei juuri ole, muutaman Paula ehti ottamaan matalammasta luokasta, mutta sen jälkeen hän oli kävelemässä Hurman kanssa pihalla ja odottamassa meidän toisen luokan loppumista. Tuike taas kuvasi videokamerallani eikä kameralla juuri ollenkaan (ja sanoi poistaneensa ne muutamat kuvat joita koitti ottaa grr..). Videon saatte siis nähtäväksenne. Jätin taustalle vielä 'taustajoukkojen' kommentitkin kuultavaksi, mulle ne tuotti ainakin suurta hupia.