perjantai 27. tammikuuta 2012

Pikku söpöliini

syntyi vihdoin ja viimein

Viime yönä Milby vihdoin sai varsansa pyöräytettyä ulos. Yritin sille jo aiemmin ehdottaa sitä varsomista, jotta ei niin kylmällä syntyisi, mutta mutta. Onneksi pakkasta ei paljon yli 10 astetta sentään ole, talli tosin kohtuu viileä. Milbyn karsina onkin nyt 'eristetty' ja siellä on oma lämmitin pitämässä pikkuista lämpöisenä. Katinka vähän mulkoili muovia, jota pilkistää karsinan reunan yli arvon rouvankin puolelle, mutta eiköhän se siihen yön aikana totu. Päivällä kuulemma olivat kuivaushuoneessa lämmittelemässä kunnes tuo eristys saatiin paikoilleen.

Pikkuinen, n.12h vanha.. maassa peittona toiminut viltti.


Eilen kävin Miljan kanssa pikaisesti tallilla, kerkesin ratsastaa reilun puoli tuntia Mustaa, lähinnä eteen-alas. Alkuverkkana tehtiin tiellä siksak-pohkeenväistöjä käynnissä ja ravissa, kun odotettiin tunnin loppumista, jotta päästään kentälle (estetunti, niin ei viitsinyt sekaan tunkea häiritsemään). Musta oli melko vaisu, vaikka liikkuikin reippaasti eteen. Miljalla oli mukanaan uusi ihana koiranpentu, Liina. Dinokin suostui sen kanssa jopa vähän leikkimään, vaikka aluksi pelkäsikin.

Tänään pääsin hyvin valosalla ratsastamaan tuntien välissä ja hyppelin pikku kavaletteja. Alkuverkkana ajattelin juosta niistä ravissa yli, mutta Musta halusi välttämättä hypätä aina. Minulla oli kaksi kavalettia kokorataleikkailla, 90 asteen kulmissa toisiinsa ja ratsastin eräänlaista kahdeksikkoa. Laukanvaihdot osui paria kertaa lukuunottamatta esteille ja ne muutamat kerrat vaihdettiin sitten kaarteessa. Ekalla 'rundilla' Musta oli hieman innoissaan ja yritti viedä kuin märkää rukkasta. Vauhtia oli siis makuuni tuollaisille esteille liikaa ja pidätteet ei oikein menneet läpi. Ulkopohje jäi myös välilä vähän huomiotta ja tuloksena oli vähemmän suoria lähestymisiä. Toisesta suunnasta ei oikein kertaakaan löytynyt askelia toiselle kavaletille, joten sille tuli sellasia hassuja pikku hyppyjä. Lopuksi pyysin Hennaa vielä nostamaan toisen kavaletin päälle vielä kavaletin, jolloin korkeudeksi tuli huimat 60cm (about). Tälle esteelle tuli molemmista suunnista ihan hyvät lähestymiset ja Musta oli innoissaan. Kuviakin saattaa tulla, Henna kun niitä kännykällään näppäili.

Mustan masu on nyt pysynyt hyvässä kunnossa ja märät pierut on loppuneet kun greenline on ollut syöttölistalla. On syönyt sitä nyt pari kuukautta. Tällä jatketaan kevääseen asti tai ainakin niin kauan kun säilöä on osittain tarjolla.

3 kommenttia:

  1. Niin, saanko siis laittaa niitä kuvia mitä otin? :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siis niitä mun hyppykuvia? Laittaisin mielummin ite niin voin vähän valikoida edustavia ;)
      Pystytkö lähettämään jotenkin mulle?

      Poista

Rohkeasti vaan!