lauantai 13. lokakuuta 2012

Se jalka se jalka

Olisi helpompaa jos hevoset olisivat luonnostaan jalattomia..

Maanantaina Musta meni kaksi alkeistuntia, valitettavasti ilman pinteleitä (joita olen nyt liikutuksessa pitänyt lämmittämässä vasenta etusta), kun tunnit alkoikin jo neljältä enkä ollut Annelle jättänyt lappua noista pinteleistä. Tunnit oli onneksi kevyitä. Itse menin pari kymmentä minuuttia, lähinnä käyntiä ja ravisiirtymisiä. Ihan vain hevonen kuulolle (samperi kun sitä oikeaa pohjetta on välillä niin vaikea kuunnella) ja kevyesti eteen-alas. Parit laukannostot ihan testausmielessä, vasen oli huonompi kuin edellispäivänä. Vasemman etusen kylmetys ja ponit karsinoihinsa.
Tämä taas vain haaveena hetkeen..

Tiistaina Musta meni yhden alkeistunnin (näitä onneksi riittää lähes joka päivälle), jonka jälkeen kävin itse köpsimässä maastossa Nean ja Simpan seurana ja pyörin hetken hiekkakuopalla tehden jo tutuksi tulleet 'avoväistöt' (mikä ristiriitainen käsite) ja siirtymiä rennolla ponilla.
Ennen lasten tuntia ohjasajoin taas Katinkan. Liinat saa aika kivasti satulan kanssa, kun pistää jalustimista läpi. Katinka oli oikein mukava ja rento, sai hyvin venyttämään alas ja vähän eteenkin. Työskentelin molempiin suuntiin, mutta vain ravissa. Reipasta ja rentoa ravia asetusta vaihdellen. Tarkoitus on nyt ohjasajaa (tai juoksuttaa kahdella liinalla, ihan miksi sitä vaan haluaa sanoa, ympyrällä me yleensä työskennellään, silloin tällöin väistöjä käynnissä ja ravissa) Katinkaa kolmisen kertaa viikossa. Yhden kerran voin tosin korvata nousemalla selkään. Helppo toteuttaa kun menee ennen tai jälkeen tunnin pariksikymmeneksi minuutiksi hommiin. Ohjelmassa on saada Katinkalle takaisin kadonneita selkälihaksia, edes pikkuhiljaa..

Keskiviikkona oli tarkoitus ratsastella Musta kevyesti ja ohjasajaa Katinka. Metsästin kuitenkin kaupungissa sen verran kauan greenlinea Mustalle, jonka masu on päässyt vähän taas löysälle säilön takia (ennen sai päivisin kuivaa, nyt kun aamu- ja päiväheinätkin on säilöä, niin masu vähän reistaa. Tänä kesänä ei vaan tuota kuivaa pahemmin saanut, joten näillä mennään), että tallille meno jäi melko myöhäiseksi. Lisäksi satoi (ylläri..) ja kenttä oli ihan järven näköinen. Suosiolla annoin siis poneille vapaa päivän. Tein iltatallin (eli raahasin heposia sisälle ja heitin tarhaan heinät) ja jouduin melkein juoksemaan Simpan ja Katinkan perässä. Simppa siirtyi nyt ponitarhaan, kun Remo kohtelee huonosti raukan loimia. Katinka ja Simppahan on aikoinaan Anzulla yhden talven yhdessa tarhanneetkin ja Musta on ok kaikkien kanssa jotka sitä väistää eikä käy isottelemaan. Melko ongelmaton siirto siis. Simppa vaan on reipas kävelemään ja Katinka taas ravaa vierellä jos vähänkin mennään lujempaa, joten jouduin minäkin pistelemään kinttua toisen eteen.. Saattoihan ne sisällä odottavat safkatkin vaikuttaa asiaan, ehkä.
Heli haluaa hyppäämään - Katinkan ja mun 'taidonnäyte' joltain estetunnilta menneiltä vuosilta. Aikana jolloin meillä ei ollut sopivaa satulaa, mutta hyppäämään piti päästä, ilman satulaa siis mentiin.

Torstaina ratsastin puolisen tuntia hiekkakuopalla. Aluksi Mustaa ei yhtään kiinnostanut tehdän mitään kunnolla (paitsi punkea oikean pohkeen päälle ja olla taipumatta vasemmalle). Nea juoksutti Simppaa toisessa päässä ja minä tein omaa ympyrää toisessa päässä.
Takapään aktivointia ensin käynnissä, sen jälkeen käynti-ravi siirtymiä melko nopealla tempolla ja johan sieltä alkoi kuoriutua taas se vanha rakas pehmeä poni. Muutamat laukannostot (ja käynti-siirtymät) molempiin suuntiin. Vasenkin tuntui ihan normaalilta jo. Totesin kyllä (jälleen kerran), että avoimella alueella laukkaaminen puolipitkin ohjin on kuin avoin kutsu pukittelulle. Onneksi osaan lukea tuota veitikkaa jos sen verran, että ehdin hillitä homman ennen sen kunnollista alkua ja päätin tehdä loput laukat vähän paremmalla tuntumalla (mutta silti matalana). Lopuksi vielä vähän eteen-alas ravia ja Musta oli valmis illan alkeistunnille. Itse kiiruhdin koirien kanssa Lahteen vain kuullakseni, ettei meillä tänään olekaan treenejä! Ehkä mun pitäis yrittää käydä lukemassa sähköposteja edes kerran viikossa?? Päästiin sitten kotiin nukkumaan vähän aikaisemmin.

Perjantaina Musta meni lasten tunnilla, puomeja. Aluksi oli tosi nihkeen näkönen, mutta reipastui sitten ja ravasi oikein reippaasti ja hyvässä tahdissa puomeja. Laukassa lapset harjoitteli kevyttä istuntaa ja toka vikassa raviin siirtymisessä Musta hieman hypähti tai jotakin ja vika laukka pätkä olikin todella paljon hitaampi ja könkömmän näköinen. Selästä sitten totesin, että etunen ottaa taas lyhyempää askelta, joten nopea läpiratsastus käynnissä ja ravissa sekä pari oikean laukan nostoa. Jalan kylmetys. Vähän ärsyttää, kun ei siellä jalassa mitään tunnu, joskus aavistuksen lämmin sisäpuolelta alanivelen kohdalta. Silti ongelma mielestäni lähtee nimenomaan jalasta eikä esim. selkäjumista tai muusta sellaisesta. Jatketaan siis kevyemmällä ja jalan kylmäyksellä. Torstaina ehdin jo vähän haaveilla, että sunnuntaina oisin voinut muutaman kavaletin hypätä, mutta taidanpa jättää tekemättä. Onneksi Musta tekee nykyään vaan puolikasta viikkoa tunteja, niin on helppo jättää kevyelle.
Tämäkin vanhempaa matskua, mutta kun kerran hyppyteemalla aloitettiin, niin pysytään siinä sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rohkeasti vaan!