Pieni ja pyöreä oli tänään päättänyt karata tarhasta, toiseen tarhaan tosin. Houkuttimena ilmeisesti toimi aidan toisella puolella aamuheiniään syövä pikku-Milby, josta Katinka ei jostain syystä ollenkaan pidä. Onkin ensimmäinen hevonen jonka kanssa Katinka ei tule toimeen. Milby raukka ei lyhyine jalkoine ja viimesillä tiineenä olevine mahoineen (astutettu Tanskassa, siksi näin myöhäinen varsomisaika) oikein päässyt tarpeeksi reippaasti karkuun, joten Katinka antoi kavioidensa puhua. Possu mikä possu! Tuntien jälkeen siis korjasimme aitaa, josta oli yksi lauta katkennut (oli siis katkennut jo aiemmin, Katinka vaan käytti nyt tilaisuutta hyväkseen ja sujahti ali sähkölangasta välittämättä). Uusi lauta laitettiin vähän alemmas kuin vanha, joten ei pitäisi enää Houdini-Katinkankaan päästä ali ryömimään..
Mutta palataan ensin tämän viikon alkupäähän, jotta juttuun tulisi edes jonkinlaista järjestystä..
Tiistaina olin Mustan kanssa tunnilla, aiheena pohkeenväistöt. Tehtiin keskihalkaisijalta siksak-vaistöjä ensin käynnissä ja sitten ravissa. Vasemmalle meni tosi hyvin, oikealle vähän heikommin. Ravissa oli toisin päin, johtui siis todennäköisesti minusta.. Laukassa väisti hyvin oikealle, mutta vasemmalle hankalaa. Laukkaväistöjä onkin tehty aika vähän.
Keskiviikkona Musta meni ensin alkeistunnilla, jonka jälkeen itse ratsastin reilun puolituntia kevyesti laukkatyöskentelyä ja sitten eteen-alas venyttelyä.
Torstaina käytiin taas Mustan ja Dinon kanssa maastossa. Dinolla on nyt joku kausi, ettei haluaisi tulla metsään hepan kanssa. Lähtee siis innoissaan lenkille, mutta kun päästään pidemmälle metsään (sellainen metsätie, joka tuppaa kasvamaan umpeen, kun ei siellä oikein liikuta muuten kuin me hepoilla), niin jää himmailemaan. Maanantaina mentiin toista reittiä ja tuli aina kutsusta luokse, nyt tuli aluksi kutsusta luokse, mutta jäi sitten vain seisomaan yhteen kohtaan eikä liikkunut mihinkään. Kun huomasi että käännän ponia (tarkoituksena odottaa Dinon saapumista luokseni) kääntyi ja lähti pinkomaan tallille hirveää kyytiä. No eihän siinä muu auttanut kuin lähteä perään. Dino odotteli aina tasaisin välimatkoin, mutta kun näki vilahduksenkin meistä, niin painoi taas eteenpäin. Ei sitä uskalla sinne mettäänkään jättää odottamaan että itse ratsastaisi lenkin ensin ja palaisi vasta sitten tallille.
Saavutimme Dinon vähän ennen tallia (mun huudot oli kyllä kuulunut, kuulemma, tallille asti...) ja käännyin sivutietä tallille päin, kun koira oli menossa metsän kautta. Näin sain siis Dinon tulemaan luokseni, koska olin itsekin menossa jo tallin suuntaan. Ei muuta kuin alas selästä, koira hihnaan ja takaisin metsään. Kun olin kerran päättänyt, että käymme järvellä kääntymässä, niin mehän myös käymme järvellä kääntymässä. Hihnan kanssa Dino tuli hyvin, vaikka olikin vähän jännittynyt ja päästyämme metsä osuudelta metsätielle pystyimme jopa ravaamaan ja laukkaamaan vähän. Järvellä uudestaan alas ja koira irti. Yritin kyllä saada Dinon hyppäämään Mustaa vasten, jotta olisin saanut hihnan irti selästä käsin, mutta ihan ei koira tähän rohjennut. Takaisin päin tultiinkin melkein heti reipasta laukkaa, joten Dinonkin murheet unohtui ja malttoi odotella kotimatkalla vaikka poni joutuikin metsässä kävelemään.
Samanlainen 'pakeneminen' tapahtui viime talvena kerran yhtäkkiä kesken lenkin. Yleensä Dino siis seuraa hyvin (tai kulkee edellä) ja tulee kutsusta perässä jos päätänkin kääntyä johonkin sivupolulle, vaikka olisimme jo kotimatkalla. Tuolloinkin Dino paetessaan aina odotti ja varmsti että olin tulossa samaan suuntaan. Jos vaihdoin suuntaa, ei Dino seurannutkaan vaan jäi odottamaan ja jatkoi matkaa heti kun liikuin vähänkin häntä kohti. Syy tähän talviseen pakenemiseen oli ilmeisesti suden jäljet jossain lähistöllä, jotka koira haistoi. Tämä yhteys tajuttiin vasta myöhemmin, kun sudesta/susista oli saatu havainto muutenkin. Ennen tätä eikä tämän jälkeenkään Dino ole koskaan lähtenyt kesken maastoreissun kotiin.
Syylliset on tälläkin kertaa mitä ilmeisemmin villieläimet. Itse epäilen hirviä ja niiden jälkiä. Hevonenhan ei vanhempia jälkiä haista, mutta koira kyllä, kun kulkee kuono maassa. Dino onkin vähän nössöpoika (varsinkin terrieriksi) ja saattahan tuollainen hirven haju olla pelottava. Hihnassa kulkee kyllä rohkeasti vaikka mihin..
Torstaina rääkkäsin myös Katinkaa hyppäämällä selkään tunnin jälkeen ja taivuttelemalla puolisen tuntia ravissa ja laukassa. Vasta-asetus alkaa onnistua pikkuhiljaa myös vaikeammassa kierroksessa, mutta vasemmmassa laukassa ei olisi millään halunnut asettua sisään. Menin puolisen tuntia ja Tuuli jatkoi sitten loppu käynnit. Poni raukka oli ihan hikinen, vaikka onkin klipattu.. Mukava oli huomata, että pysyy nykyisin laukassakin tasaisemmin peräänannossa ja laukkakin on parempaa. Ennen yritti helposti takajaloilla ravata vähänkin rauhallisemmassa laukassa (ellei laukka ollut tosi lyhyeksi koottua). Oppi tämän ikävän tavan joskus aikoinaan tunneilla juostessaan eli etupää laukkaa ja takapää ravaa. Rasittavaa! Peräänannon tasaisuuteen vaikuttaa kyllä enemmän oma kehittyminen kuin mikään ponista johtuva seikka.. Operaatio Katinkan liikutus 1-2 kertaa viikossa on siis lähtenyt hyvin käyntiin, saas nähä mitkä päivät ensi viikolla joutaa pikkuista kiusaamaan..
Perjantaina ratsastin Mustalla poikkeuksellisesti kangilla. Tosin kankiohjan pidän vähän löysällä, kun kanki on vähän pitkä Mustalle (jos joku tarvii, niin 12,5 suora kanki on myynnissä samoin samankokoiset bridongit. Vaihtoon huolitaan 10,5-11,5 pituinen kanki). Tein kokoamisia ja siitä taas eteen-alas. Kokosin siis lyhyemmäksi ja korkeammaksi kuin keskimäärin. Kohtuu nopeasti väsyi, kun harvemmin näin pakettiin kasataan. Tämän takia aina välissä venyttelytauko. Jonkin verran tein myös pohkeenväistöä ravissa ja laukassa. Muutenkin enemmän laukkapainotteista työskentelyä ja ravissa enemmän eteen-alas venytystä. Oma käteni on paljon kevyempi kankien kanssa, johtuu varmaan siitä, että keskityn enemmän käteen. Etten vain vahingossakaan vetäisi tai nykäisisi ponirukkaa suusta. Pitäisi varmaan kokeilla Mustalla suht ohutta niveltä, nythän on käytössä tuollainen keskipaksu (ponin suuhun keskipaksu siis, kun on pieni suu) kolmipala. Musta tuntuu pelkällä bridong-ohjallakin ratsastettuna terävämmältä kuin normaalisti ja suusta paremmalta. Tosin varmasti se kankikin siellä vaikuttaa vaikka ohjaa ei edes käyttäisi/pitäisi tuntumalla. Meksikolaista turparemmiä olisi myös mielenkiintoista kokeilla, välillä tuntuu ettei tuo remontti ehkä ole Mustalle paras vaihtoehto. Tavallisia kaksoisturparemmejä pitäisi kyllä jostain varastojen kätköistä löytyä, pitäisi varmaan kaivaa esiin ja testata. Katinkallehan ehdottomasti toimivin on tuo remontti, tavallinen painaa sitä (ilmeisesti) poskiin eikä se pysty rentouttamaan suutaan.
Tänään menin Mustalla tunnilla puomeja ja pientä ristikkoa. Hyvää verkkaa huomisen estetunnille. Huomenna mahdollisesti rataharjoitusta, koska Henna on menossa seuraavana viikonloppuna Katinkalla estekilpailuihin. Musta oli mukavan reipas, tosin mun mielestä se innostuu aina kun näkee esteitä tai sitten vaan itse ratsastan erilailla esteillä kuin koulussa..
 |
| Ihana kännykkälaatuinen kuva Dinosta maanantain maastoretkeltä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Rohkeasti vaan!