Ongelmaratkaisua

eli Robertin estevalmennus

Maanantaina Musta meni lastentunnilla pikku-Venlalla ja itse ratsastin nopeasti vain eteen-alas (ja pohjeavut läpi). Poni oli melko rento ja liikkui ihan kivasti.

Tiistaina jäi taas kamalat tilsat ja Musta olikin heti epätahtinen ja vähän epäpuhdas kun kavioissa oli tilsat. Ei siis mennyt kuin yhden lasten tunnin ja itse jatkoin tiellä työskentelyä kun sain tilsat pois. Oli hyvä niin kauan, kunnes jouduin väistämään autoa pientareelle, jolloin tuli taas tilsat ja alkoi könkkäys. Ainoa askellaji mitä meni könkkäämättä oli oikea laukka.. Tallilla otin polar padit kokonaan pois ja tervasin säteet, jotka etusissa on melko onnettomat. Toinen polarpadeista oli hajonnut jo kokonaan (kiinnikkeet katkenneet). Liekö tuo pienisäteisyys syynä, että Mustalla ei oikein meinaa pysyä nuo padit ehjinä ja 'uppoaa' sinne kavion pohjaan? Katinkankin säteet tervasin, mutta jätin padit vielä paikoilleen. Sillä on säteet hyvässä kunnossa ja padit toimii kuten pitääkin, niihin ei edes alle pääse paljon roskaa kertymään, joten tuo kerran viikossa tyhjennys on riittävä.

Keskiviikkona kenttä oli onneksi aurattu ja koska oli muutama aste pakkasta, ei tullut tilsoja senkään takia. Musta oli taas ihan puhdas liikkeiltään, todella jäykkä vain johtuen edellispäivästä. Melko pitkään sai työskennellä ympyrällä ylitaivuttaen, että edes jonkinmoista notkeutta löytyi. Laukassa hain aluksi melko matalaksi. Kun poni alkoi vertyä jatkoin ympyrällä siirtymisiä melko matalassa muodossa. Käynti-ravi ja käynti-laukka sekä muutama ravi-laukka siirtymä nopealla tahdilla. Tarkoituksena herättää poni kunnolla seuraavan päivän valmennusta silmällä pitäen, mutta välttää liian raskasta työskentelyä ja väsyttämistä. Lopussa oli oikein kivan tuntuinen taas. Henna ratsasti Katinkan ja laittoi ponin töihin, joten minun ei tarvinut.

Henna ja Katinka ennen vuoden vaihdetta - kännykkälaatu, mutta poni on kivan tarmokas

Torstaina lähdettiin vähän ennen kuutta ajelemaan Miekkiötä kohden. Keli oli melko huono ja tuntui koko ajan vain pahenevan. Tuuli oli puuskittaista ja luntakin sateli, vauhti oli melko hidasta ja perillä oltiin noin varttia vaille seitsemän. Onneksi sekä Musta että Oromis on kilttejä poikia ja Anne piti ohjista kiinni molempia kun minä satuloin herrat. Sitten vain kiskomaan saappaita jalkaan. Onneksi ratsastaessa tuli lämmin, hetken ulkona kävely meinasi jäädyttää varpaani ihan kokonaan, nahkasaappaisiini kun ei todellakaan mitään villasukkaa mahdu. Maneesissa hetki käveltiin ja ravailtiin ennen kuin edelliset poistui ja Robert otti meidät käsittelyyn. Pienet esittelyt hevosista ja kyselyt tavoitteista/ongelmista yms. Minä kerroin ihan rehellisesti, että ongelmat istuu täällä satulan päällä ja ratsastajan päässä.. Hetki vielä ravattiin ja laukattiin. Aluksi tultiin kolmea puomia pitkällä sivulla, melko rauhallisessa ravissa ja ehdottomasti suoralla hevosella. Tästä sain kerrankin kehuja ja Musta olikin mukavan suora. Oma istuntani oli liian pysty ja piti mennä paljon edemmäs sekä lyhentää jalustimia kahdella reijällä. Olinkin jo jonkin aikaa harkinnut lyhentää estejalustimia, hihnat kun on himpun venyneet käytössä, mutta koska itselläni on varmempi olo vähän pitkillä jalustimilla, on se lyhennys jäänyt. Nyt siltä ei voinut enää välttyä ja hetken totuttelun jälkeen tuo pituus tuntui ihan hyvältä..
Puomeja tultiin molemmista suunnista, jonka jälkeen hypättiin pientä ristikkoa ravista apupuomin kanssa. Musta tuppasi painumaan oikean pohkeen päälle ja kaartamaan hirmu tiukasti esteen jälkeen ja Robert halusi nimenomaan hyviä teitä (hyvä ettei tallattu herraa varpaille muutaman kerran kun seisoi 'merkkipaaluna'). Kun itse vähän ryhdistäydyin alkoi Mustakin odottaa esteen jälkeen kääntymistä hyvin. Toiseen suuntaan mentiin suoraan pystynä (okserin takapuomi maapuomiksi), mutta esteen takana oleva maapuomi järkytti Mustaa ja Oromista sen verran, että ne molemmat pysähtyi kerran tuolle surkealle pikku pystylle (kuvassa näkyy kuinka tuo maapuomi siis oli). Keskemmällä kenttää olevan pystyn alla oli kapea vesimatto. Tätäkin tultiin muutaman kerran ravilla ja hyvin pienenä. Kun vesimatto sujui kaikilla hyvin (Musta ja Oromis meni nätisti, ryhmän kolmannella oli aluksi pieniä vaikeuksia) jatkettiin vasemmalle ja keskellä olevalle okserille. Piti säilyttää rauhallinen laukanrytmi. Ennen okserin hyppäämistä Robert vielä kysyi joko tämä korkeus pelottaa mua (siis se oli jotain 50cm), naureskelin vaan, ettei toi vielä..
Vesimatollekin sai tulla jo rauhallisella laukalla. Sen jälkeen hypättiin keskeltä pitkää sivua olevalta pystyltä kaarevalla linjalla toiselle pystylle. Tämä tarkoitus mennä kolmella askeleella ja kun Robert ei tiennyt meidän askeleesta ja sanoin, että tulee yleensä tollaseen väliin (12m) neljä askelta, niin ei kuulemma käynyt. Pitää vain etsiä sellainen tie ja rytmi että tulee kolmella. Ekalla kerralla tuli neljällä, kun otti pikkuaskeleen, mutta muutaman kerran kun meni peräkkäin, alkoi tulla hyvin kolmella. Neljä olisi kuulemma ollut tylsää. Sama harjoitus toisesta suunnasta eli keskipystyltä okserille, sama väli.. Esteitä oli tässä vaiheessa hieman nostettu, niin pari kolme kertaa Musta kielsi (itse lopetin ratsastuksen) ennen kuin päästiin yli. Neljällä tultiin kyllä tuota väliä, vaikka kuinka yritin ratsastaa reippaasti, mutta ei kuulemma haitannut, tärkeintä oli vain mennä sitä minkä itse päättää. Lopuksi pientä ratatehtävää eli alapäässä oleva pysty, josta tiukka käännös vasemmalle ja keskellä oleva okseri. Sieltä päädyn kautta vesimatolle ja linjan keskimmäisen pystyn kautta okserille. Anne sanoi katsoneensa estekorkeudet (muovitolpat, joissa näkyy numerot) ja okserit oli sen 75cm eli vähän turhan paljon mun päälle, jonka takia ne kiellotkin tuli. Mutta ihan hyvä, että tuli näitä ongelmia ilmi jo ekalla kerralla, niin päästiin vähän työstämään niitä.
Valkusta jäi tosi hyvä fiilis, vaikka kammottikin olla vähän siellä edessä (sieltä kun tulee voltilla alas niin helposti hevosen kieltäessä), normaalisti kun lähestyn esteitä melko pystyssä asennossa. Robert piti ilmapiirin mukavan rentona, mutta ei kuitenkaan päästänyt löysäilemään ja vaatii ehdottamasti tarkkaa perusratsastusta ja hyviä teitä (näitä onneksi tahkottu paljon Annekin kanssa, joten..)
Sain jo ensimmäisestä kerrasta paljon enemmän irti, kuin kouluvalkuista ekalla kerralla. Ehdottomasti haluan uudestaan ja olimme Annen kanssa molemmat tyytyväisiä sekä harjoituksiin että valmennustyyliin. Eli perusasiat kuntoon ja homma sujuu kuin itsestään.
Vähän keskusteltiin Mustan kuolaimesta Robertin kanssa, hän kun ei muovikuolaimia kannata, mutta totesi ponin kyllä kääntyvän tuolla nätisti. Sanoi, että koitetaan nyt ainakin seuraava kertakin ennen kuin mietitään mahdollista vaihtoa. Sanoin sileällä käyttäväni niin ohutta metallikuolainta, etten uskalla sen kanssa hypätä, jotta en vahingossa nykäise suusta, on meinaan melko tehokas jarru Mustalle tuo ohuehko kuolain..

epämääräinen kuva esteistä

Perjantaina Musta sai vapaan, harjasin ponin kunnolla ja kevyesti hieroskelin lapoja ja selkää. Tarkoitus oli ratsastaa Katinkalla tunnin jälkeen, mutta tunti alkoi hieman myöhässä ja olin itse menossa seuraavalle tunnille Foriolalla, joten en ehtinyt. Onneksi se nyt on tällä viikolla joutunut töihin tiistaina Mimmin kanssa ja keskiviikkona Hennan kanssa, ehkä se riittää sille täksi viikoksi. Foriolalla menin puomitunnilla, jotta sekin pääsi liikkeelle. Oli jostain syystä kiukkuinen satuloidessa, mitä ei ole koskaan ollut, liekö edellispäivän ratsastaja kiskaissut vyön kiinni liian vauhdilla. Tunnillakin oli aluksi todella levoton päästään, mutta rauhoittui ja oli lopputunnista todella kiva. Foriola on melko erilainen ratsastaa kuin Musta, joten teki todella hyvää mennä taas pitkästä aikaa silläkin ihan kentällä. Laukassa meinasi muutaman kerran karata lapasesta, mutta kun vaan itse muisti istua ympärille, pitää käden rentona ja pidättää istunnalla, pysyi laukka rauhallisena ja heppa pyöreänä. Kesällä voisin koittaa uskaltaa hypätäkin tuolla heposella, kun pysyi niin kivasti puomeilla rauhallisena ja rentona.

Lauantaina Musta meni perustunnin (puomeja) ja lasten alkeistunnin. Ylitaivuttelin ympyröillä hetken molempiin suuntiin käynnissä ja ravissa ennen kuin siirryin viimeisen tunnin alta pois tielle. Oli melko jähmeän oloinen parista tunnista huolimatta, joten nuo taivuttelut oli todella tarpeen. Tiellä Mustaa kiinnosti kaikki muu paitsi työnteko ja kyttäili hirveästi ympärilleen. Avoista ei oikein tullut aluksi mitään, mutta pohkeenväistössä alkoi pikku hiljaa kuuntelemaan. Tein siksak-väistöjä käynnissä ja ravissa ja rupesin hevosen vähän rentoutuessa tekemään uudestaan avoja ravissa. Käännökset tein takaosakäännöksinä, tosin melko laajoina vielä kun en missään nimessä halunnut Mustan jäävän ruuvaamaan takajalkoja paikoilleen vaan polkevan niillä, joten helpotin vähän. Nämäkin tosin alkoi sujua oikein mukavasti kun niitä tuli useampi tehtyä. Laukassa hain vain loivaa avoa suoristamistarkoituksessa ja lopuksi molempiin suuntiin pätkät loivaa pohkeenväistöä, mikä sujuikin paremmpin kuin koskaan ennen laukassa. Lopuksi vielä rentoa eteen-alas menoa sekä laukassa että ravissa. Kun kyttäilyn sai loppumaan ja ponin keskittymään työntekoon, tuli siitä oikein kiva: pehmeä, pyöreä ja tarmokas.

Kankeilua syksyllä - Mimmin kuvaama. Vähän epätarkka, mutta poni niin kivan näköinen..