sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Hiljaista hiihtolomaa

Vaikka mulla kyllä on ihan normaalisti töitä..

Maanantaina molemmat poni hiippaili alkeistunnilla ja Mustan ratsastin sen jälkeen. Tein isolla ympyrällä pysähdyksi ja peruutuksia. Aluksi Musta peruutti kovasti kättä vasten, mutta pikku hiljaa alkoi sujua. Aina kun peruutti heti nätisti, otin vain muutaman askeleen ja heti reippaasti eteen. Avoimilla sivuilla tein isohkon voltin ulospäin, välillä ravissa välillä laukassa. Ympyrällä otin nopeita siirtymiä askellajista toiseen. Anne piti koulutuntia yhdelle ratsastajalle samalla keskiympyrällä, joten osa siirtymistä oli tuntilaisen väistelyä. Musta oli ihan ok ja tuli hyviä pysähdyksiä, mutta ei ollut parhaimmillaan. Ravissa ja laukassa rentoutui paremmin kuin käynnissä.

Tiistaina Katinka kävi päivällä pellolla ja kentällä sen jälkeen sekä iltapäivällä alkeistunnilla kentällä. Musta oli vain alkeistunnilla. Työstin sen jälkeen suoristaen ja pohkeenväistöillä sekä siirtymillä ympyröillä. Menin melko kevyesti ja vain vähän aikaa, koska poni vaikutti kyllästyneeltä.

Keskiviikkona onnistuin kaatumaan töissä ja iltapäivä menikin sitten lääkärillä ja röntgenissä. Onneksi ei murtumia vaikka ranne vähän kipiä onkin. Ponit saikin sitten vapaapäivän, vaikka torstain estetreenejä ajatellen ei mikään loistoidea Mustan kohdalla..

Torstaina Robbyn valkkuun ja yllättäen Musta olikin ihan kiva ratsastaa. Se on nopea oppinen ja oppinut jo aika hyvin, että tuolla maneesilla liikutaan eteen! Alkuverkassakin oli nopea pohkeelle ja teinkin paljon nopeita siirtymiä.
Alkuverkaksi hypättiin pientä pystyä, jonka edessä ja takana oli puomit ja takana lisäksi kaksi puomia muodostaen kujan. Ajattelin, että Musta saattaisi noita takana olevia puomeja tuijottaa ja tulihan se ekalla kerralla aika pänä hypyllä, mutta ei sen enempää katsonut. Tästä oli viiden askeleen päässä pieni kavaletti korkuinen pysty (jota nostettiin parin kerran jälkeen). Tosin tuon pänä hypyn takia me tultiin tuo väli ekalla kerralla kuudella askeleella.. Linjalle oli lisäksi ravi lähestyminen, tosin Musta tuli pari kertaa laukalla, kun lähti hyvin imemään eteen..
Tämän jälkeen ristikko-ristikko -linjaa, joka piti tulla kolmella askeleella, me tosin tultiin monta kertaa 3,5 askeleella, mutta ekasta suunnasta osuttiin kerran jopa kolmellakin. Robbyhan oli ihan riemuissaan.. Toisesta suunnasta tultiin kyllä taas 3,5.
Sen jälkeen pari pientä ratatyyppistä harjoitusta. Pystyltä okserille 4 askeleen linja, joka me saatiin Mustan kanssa tulla kyllä viidellä. Neljä ei olisi ollut mahdoton, jos Musta ei olisi jostain syystä himmaillut joka kerta okserille paria viimeistä askelta (kielsi siihen ekalla ja ois kieltänyt seuraavillakin, jos ois sallinut). Siitä kaarre koko-rata-leikkaan pystylle ja kaareva linja (4 askelta) pystylle. Me taas Mustan kanssa saatiin tuo kaarre mennä melko suoraan (eli vinosti ekalle), jotta saatiin siihen se neljä. Tätä pari kertaa, että sujui. Viimeiseksi radaksi ristikot, pysty-okseri, pysty-pysty ja ristikot. Meillä alku rauhallisesti ja ristikot sujuvalla neljällä, seuraava linja viidellä, sen jälkeen kunnolla eteen ja 'kaarre' neljällä ja vikat ristikot kolmella. Ja kaikki meni ihan täydellisesti! Ihan superhyvin sekä multa että ponilta, Robbykin oli tosi tyytyväinen, koko treeniin meidän osalta, kun Musta alkoi jo ajatella eteen päin itsekin. Plus mun asento alkaa pysyä kivasti kevyenä. Toi viimeinen kolme askelta ei ollu oikeesti edes vaikea..
numeroitu vika rata. punaisella puomit, jotka oli alkuverkassa.

Perjantaina ei ollutkaan kuin yksi tunti ja Musta ei mennyt edes siihen. Katinkallekin valitettavasti osunut nyt kaksi vapaata peräkkäin, kun torstain tuntilaiset unohti tulla (tai peruuttaa..)
Olin laittelemassa Mustaa, kun Vertsu ilmoitti, että haluaa ratsastaa sillä. Otin ponin ja likan sitten narun perään ja käytiin pellolla käppäilemässä. Pellon 'kentällä' ravattiin pikkupätkiä ja napsin muutamia kuvia ratsukosta sekä kauniista auringonlaskusta puiden takana. Takaisin tietä pitkin ravattiin koko matka, pakkasta ei ollut paljon, mutta tuuli oli jäätävä ja pikku ratsastaja lähes jäässä. Itse menin tiellä sik-sak pohkeenväistöjä sekä avoja käynnissä ja ravissa. Laukkaa otin vain vähän eteen-alas venyttäen. Musta ei vieläkään oikein kunnolla rentoutunut, liekö tällä kevyemmällä viikolla osuutta asiaan vai istuuko satula huonommin kuin kuvittelenkaan.
Henna tarkeni onneksi vielä Epronin jälkeen ratsastaa Katinkan, jossa kyllä selvästi näkyi pari vapaapäivää jäykkyytenä. Yritettiin sitten keksiä hyviä keinoja noihin laukannostoihin, jotka ei vaan ratsastajan kanssa meinaa sujua siististi. Poni on muutenkin suustaan tosi eriparinen, mutta onneksi ell on tulossa huhtikuuhun mennessä rokottamaan pari ponskia ja varasinkin samoin tein samaan reissuun raspaukset molemmille poneille.
laamaeläin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rohkeasti vaan!