torstai 28. maaliskuuta 2013

Kadonneen keskivartalon lihasten metsästys

CR-harjoitteet osaksi jokapäiväistä ratsastusta - tavoitteena parempi istunta

Maanantaina heti toteuttamaan istuntaharjoitteita, mitä viikonloppuna opittiin. Alkukäynneissä pidin erityisesti huolta, että lonkat eli ja kantapää ei painunut alas. Välillä nousin hetkeksi seisomaan ja tarkistin tasapainon. Kaikki tuntui jo paljon helpommalta kuin viikonloppuna.
Ravissa tarkkailin kevennystäni ja lantion asentoa. Välillä nousin myös hetkeksi seisomaan ja tein pätkät valssikevennystäkin. Keventäessä Musta lähti jo hyvin nostamaan selkäänsä vaikka olikin vielä ihan pitkä ohja.
Käyntityöskentelyssä yritin pitää lonkat liikkeessä samalla kun vähän ratsastin Mustaa ohjan ja pohkeen väliin. Tein käynti-ravi siirtymiä ympyrällä ja tarkkailin samalla omaa asentoani (ja varsinkin käsien asentoa, vasen tuppaa helposti valumaan tosi alas..)
Laukkaa työstin myös ympyröillä. Kurssilla emme ehtineet laukassa vielä tehdä istuntaharjoitteita, mutta kiinnitin yhä vain huomiota lonkkien liikkuvuuteen sekä ylävartalon kiertoon laukan- sekä ympyränsuuntaisesti (erityisesti ettei oikea hartia lähde johtamaan). Kokeilin myös pätkät seistä jalustimilla ja joustaa koko jalalta.
Poni toimi ihan kivasti, mutta huomasi hyvin, ettei ole taas hetkeen kunnolla vaadittu mitään, kun se työnteko oli niin kamalan vaikeeta (muka).
Musta jatkoi vielä alkeistunnille ratsasteluni jälkeen.
ei viitsitä katsoa noita mun käsiä, eihän?
Tiistaina kävin pellolla vähän loikkimassa siellä olleita kavaletteja. Tila on huomattavasti pienempi kuin kentällä ja ura sielläkin on jo liukas, mikä vähentää käytettävää tilaa entisestään. Toisessa reunassa oli kavaletti ala-asennossa ja sen jälkeen vajaan 3m päässä (ehkä 2,6m) kavaletti ja puomi. Tulin pari kertaa ravilla sisään molemmista suunnista (eli matalalta puolelta ja korkealta puolelta) sekä heti perään laukalla sisään. Musta oli ihan innoissaan eikä meinannut malttaa pudottaa raville laukasta. Tämän jälkeen tulin 'okserin' (kavaletti+puomi, toinen kavaletti keskiasennossa takana ja vielä maapuomi korkeamman kavaletin edessä) molemmista suunnista, tilaa oli kyllä onnettoman vähän ja ponin vauhti vähän turhankin kova tuohon tilaan ja noille korkeuksille. Hyvin ja epäröimättä hyppäsi tuon vähän oudon näköisen rakennelman. Nämä kaksi harjoitetta oli lähes linjassa, joten tulin niitä vielä peräkkäin molemmista suunnista pari kertaa. Lopuksi kävin vielä laukkailemassa ravirataa ympäri molempiin suuntiin reilut kierrokset. Oikeassa kierroksessa Musta ihan innostui suoran alussa ja varmasti olisi pukkia lentänyt, jos olisi ohja valahtanut pitkäksi. Itse yritin pysyä kevyessä istunnassa ja joustaa koko jalalla.
Alkuverkaksi tein taas perusistunta harjoitteita käynnissä ja ravissa. Pikkuhiljaa helpottuu tuo kantapään ja nilkan asento..
vanha hyppykuva, mutta kavaletit on samat ;)
Musta oli kyllä noilla kavaleteilla niin innoissaan menossa, että Robby olisi varmasti itkenyt onnesta sen nähdessään. Nyt onkin ollut vähän hyppytaukoa, niin ponikin on innommalla mukana. Hyppäsin poikkeuksellisesti koulusuitsilla eli kapeammalla kuolaimella, ehkä sillä oli jotain vaikutusta..
Musta meni vielä alkeistunnille ja alkeis-jatkotunnille (puomeja). Tuntien jälkeen laitoin Mustalle kylmäkääreet ja villaloimen, kun tuli vähän hikiseksi tuolla pellolla. Sen jälkeen lähdinkin ajamaan Tamperetta kohti, jossa tarkoituksena viettää muutama päivä sekä käydä Hööksissä.
Hööksillä on facebookissa kisa käynnissä ja halutessaan mun asukokonaisuutta voi käydä äänestämässä oheisesta linkistä: äänestä!

Keskiviikon ponskit sai vapaaksi, ellei Vertsu päässyt Katinkaa ratsastelemaan. Itse tosiaan shoppailin Hööksissä (ostoksista oma postaus tulossa), missä oli kaikki koiratarvikkeet -15%. Tarttuihan sieltä mukaan vähän muutakin..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rohkeasti vaan!