lauantai 9. maaliskuuta 2013

Jumitusta

Mustiksen selässä

Lauantaina suunnattiin Eholle estekisoihin kyydissä Oromis ja Epron. Hennalla ja Epronilla on takana vähän pidempi hyppytauko, joka varmasti osaltaan vaikutti ja Epron päättikin olla hyppäämättä lainetta. Este olikin melko vaikeaan paikkaan laitettu, suoraan kohti nurkkaa ja isoa ikkunaa. Minä keskityin lähinnä kuvaamiseen, Marianne hoiteli Oromista ja Hennan äiti Epronia. Valaistusolosuhteet oli vähintäänkin mielenkiintoiset isojen ikkunoiden takia, joten kuvista ei hirveän moni onnistunut.

Tallilla esittelin Foriolaa ratsain ostajaehdokkaille ja Henna onneksi liikutti jäätävästä tuulesta huolimatta Katinkan, joka oli sitten vähän hillunut pellolla. Oli paljon vetreämmän näköinen kuin edellispäivänä. Ehkä ulkona vietetty yökin vaikutti (Katinka ja Foriola lainasi karsinoitaan parille pihattolaiselle yöksi ennen kisoja). Jäätävästä tuulesta johtuen en itse yksinkertaisesti tarennut ratsastaa, vaan irtojuoksutin vain Mustan. Oli kovin jäykän oloinen selästään, mutta ravissa alkoi etuset venyä jo ihan kivasti ja liikkua lavoistaankin. Pari kertaa tuli jo ihan kunnon ojennus, mutta muutaman askeleen jälkeen alkoi takaset kopista etusiin. Kyllä se siitä.. Pari pukkiakin onneksi tuli, joten ehkä se selkä siitä vetreytyy. Pitää tosiaan alkaa harkita toista satulaa, Katinka voisi hyvin käyttää tuota sydneytä.

Sunnuntaina menin aamusta Mustan kanssa perustunnille, jossa teimme pohkeenväistöjä. Musta ei kunnolla rentoutunut selästään koko tunnin aikana vaan fiilis oli enemmänkin kuin laudan päällä istumista. Jotain tosi järkyttävää.. Musta jatkoi vielä alkeis-jatkotunnille ja kävin sen jälkeen ensin pikaisesti Katinkan selässä ottamassa muutaman laukannoston ja sen jälkeen vielä Mustan selässä koittamassa ravia eteen-alas. Katinka teki muutaman ihan kohtuullisen noston, vasempaan paremmat, mutta Musta ei ollut vieläkään yhtään parempi, vaikka lihasten olisi pitänyt kyllä olla jo lämpimät. Katinkaakin sai tosin ensin vähän suostutella, kun veti hirveet kilarit heti kun kiipesin selkään. Vissiin arvas, et nyt joutuu töihin eikä pääse lintsailemaan.

Maanantaina Anne kerkesi vähän hiplata Mustan selkää ennen alkeistuntia ja totesi, että pitkät selkälihakset (molemmin puolin) on jumissa. Ei välttämättä johdu satulasta, vaan todennäköisemmin ei vaan ole palautunut kunnolla. Ja kun tarkemmin miettii, niin Musta oli viimeksi tosi hyvä Pilvin valkussa ja sen jälkeen mennyt pikku hiljaa huonommaksi. Maneesilla liikkuu kivasti ja hyvin eteen eli ehkä pohjakin, vaikka hyvä onkin, vähän jännityttää ponia. Anne lupasi kokeilla tunnin jälkeen josko saisi rennoksi ja kiikutinkin Annelle kypärän alkeistunnin jälkeen. Itse otin Katinkan ohjasajoon samalla ja sainkin taas näppäriä laukannostoja, jopa ilman juoksutuspiiskaa. Anne taivutteli Mustaa käynnissä ja ravissa todeten saman kuin minäkin: ei vaan pysty eikä kykene. Ei harannut vastaan, mutta ei vaan pystynyt ottamaan selkää mukaan. Eli melko pahat jumit on. Kaula ja lavat on hyvät ja rennot, selkä ei vaan tuu mukana. Ratsastuksen jälkeen hieroin kevyesti Mustan selkää ja sovittiin Nean kanssa treffit seuraavaksi päiväksi pienelle laukkairroittelulle pellolle. Reipas laukka voisi auttaa selän jumitukseen ja Simpalla ainakin riittää vauhtia vetää..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rohkeasti vaan!